Älä tule paha vuosi, tule hyvä vuosi

Joulun perinteisten ruokaöverien jälkeen useammasta blogista on välittynyt ajatusten kääntyminen kohti vuoden vaihtumista ja sen armollisesti tuomaa uutta alkua. Nyt syödään salaattia ja ollaan intopiukeina suunnittelemassa ensi vuodelle tasapainoisempaa ruokavaliota ja aktiivisempaa elämäntapaa.

Kuinka vuoden loppusuoralla tarvitaankin vain pari hassua päivää häpeämätöntä, kerrankin luvallista herkuttelua, kun jo ollaan kääntämässä kelkkaa kohti uutta, terveellisempää elämää. Vaikka eräskin on lappanut kitaansa herkkuja ihan yhtä antaumuksella - joskin itsesyytösten ja morkkiksen säestämänä - pitkin vuotta.

Minunkin mieleni halaji jotakin raikasta ja kevyttä joulun konvehtien ja vihreiden kuulien vastapainoksi. No, se mielihalu oli yhdellä salaatilla sammutettu. Ja taas maistuisi suklaapala jos toinenkin. Vannoin silti aloittavani uuden elämän heti vuoden vaihduttua. Yritin kerrankin viisaasti totutella muutokseen pikkuhiljaa tällä vuoden viimeisellä viikolla.

Sitten tuli sadepäivä, eikä kaikki muutenkaan mennyt ihan suunnitelmieni mukaan. Väsykin painoi välipäivätyöläistä. Lääkitsin känkkäränkkääni siten kuin parhaiten taisin: mutustamalla karkkia kirpputorin rekkien välissä. Ja hetken maailma tuntui taas onnen ihmemaalta.

Miten tässä aina käy näin? Sitä ajattelee aamulla, että jos koittais tänään syödä oikein terveellisesti, ja löytää illalla itsensä sohvalta Kotipitsan ja karkkipussin kanssa. Ja pitsa huuhdotaan alas limsalla, koska muutenhan se on oikeastaan pahaa...

Uusi vuosi on joka tapauksessa lupaus uudesta alusta. Ihanaa, kun voi ajatella muuttavansa suuntaa tietyllä kellonlyömällä. Itse kun on joskus niin vaikea vetää se raja.

Hyvää uutta vuotta ja entistä ehompaa elämää!

Elämänlaatua kaupasta

Tänä vuonna joulu oli lahjaton. Meitä kyllä vähän lahjottiin, mutta itse kohdistimme vähäisen lahjabudjettimme toisten sijaan itseemme ja hankintoihin, jotka vaativat merkittävää rahallista panosta. Joulun alla mies sai talvipyöräilykengät ja minä kynttilänjalan, josta aiemmin täällä meuhkasin.

Tällä viikolla saapui postissa iso paketti.

Kuva: www.zooplus.fi

Tervehdin ModKat-kissanvessaa riemunkiljahduksin. Tiedän, kiinnostaa kiviäkin. No kissanomistajia ehkä sentään. Ja onhan se modernia designia, palkittuakin. Hiekkalaatikko on paitsi tyylikäs, myös ennen kaikkea toimiva. Muutaman päivän testauksen jälkeen se on lunastanut lupauksensa ja estää hiekanmurujen raivostuttavan ja hallitsemattoman leviämisen kylppärin lattialle. Toivon mukaan se tulee säästämään hermojemme lisäksi myös luontoa. Ajateltiin nähkääs tyhjentää toiletti hiekanvaihdon yhteydessä vastedes kiikuttamalla sisällä olevan pestävän kestopussin puupellettisisältö suoraan ulos ja biojäteroskikseen. Säästyy yksi muovipussi ja runsaasti aikaa joka kerta.

No olihan se tyyris. Nyt varsinkin ne ei-kissanomistajat ihmettelevät, että jo nyt on kumma jos paskalaatikkoon (pardon my French) sijoitetaan näin paljon rahaa. Mutta täältä saatiin nyt mokoma lisäpussin kanssa alle satasella kotiovelle. Ja jo nyt tuntuu siltä että laatikko on kimpale kultaa.

Tämä kissanvessa ja laadukas, joskin suihkuverhoksi aivan liian kallis Stockalta metsästetty kuvioton valkoinen suihkuverho (jollaisen nimenomaan halusin mutta jollaista en meinannut mistään löytää) ovat elämänlaatuhankintoja (juu, ihan itse lanseeraamani termi). Tylsiä rahanreikiä, mutta toivottavasti hintansa väärttejä. Halvemmallakin saisi (ainakin melkein) yhtä hienoa, muttei yhtä toimivaa. Etolan muovinen suihkuverho ei kuivunut ikinä ja oli puolessa vuodessa mennyt kahdesta kohtaa rikki.

Tarinan opetus? Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa.

Loppukevennyksenä päivän pähkinä: etsi kuvasta kolme kissaa.

Kerta kiellon päälle

Vaikka blogosfäärissä on varmaankin tähän mennessä kieriskelty joulutunnelmissa jo yliannostukseen asti, haluan jakaa omankin jouluni näin jälkikäteen. Joulunalusaika oli yhtä haipakkaa, joten fiilistely jäi minimiin. Virittäydyin kuitenkin pikkuhiljaa jouluun pienillä koristeluilla.

 Askartelin valkoisesta peruspaperista pitkän girlandin (mikä se on suomeksi? Paperiketjunauha?), jonka kiinnitin ikkunaan tuomaan juhlan tuntua. Tuli ihan lapsuus ja riemunkirjavien nauhojen askartelu päiväkodissa mieleen. Paitsi että nyt ei edes mennyt hermo, vaan jaksoin väkertää piiitkän nauhan. Se valmistui pikkuhiljaa joulukuun telkkarileffojen katselun lomassa.

Neilikoiden pistely appelsiineihin oli suorastaan terapeuttista puuhaa. Se on se tuoksu. Asetelman kruunaa ihana vanha Miranda-kulho.

"Joulukuuseksi" harkitsin jonkin sortin ruukussa viihtyvän havukasvin hankintaa, kunnes keksin valjastaa miehen hakemaan oksia lähimetsiköstä. Paljon persoonallisempi, tuumasin heti kun olin asetellut havut komiankokoiseen vanhaan lasipurkkiin. Kankainen koristenauha on kierrätetty tuplasti: se päätyi kuuseemme ystävältä saadun Globe Hopen synttärilahjapaketin kääreestä.

Eniten joulumieltä kohotti siivoustuokio ennen junamatkaa kotikaupunkiin. Siivoaminen on (kuin) urheilua: suoritushetkellä luonto vastustaa, lihaksia kivistää, hermoja kiristää ja hengästyttää, mutta jälkikäteen olo on mahtava.

Kotikaupungissa vietetyn mukavan joulun jälkeen oli kiva palata siistiin kämppään. Kotiinpaluu tarkoitti myös paluuta arkeen, ja nyt painaa väsy. Odotan kuumeisesti vuodenvaihdetta ja viikonloppua, jona saa vain olla ja möllöttää omassa kodissa ja nautiskella sen tunnelmasta.

Habegär

Miksi aina silloin, kun ei olisi varaa mihinkään, iskee silmänsä tuhanteen ja yhteen ihanaan tavaraan jotka olisi kaikki pakko saada? Habegär on tämän tarpeen nimi ruotsiksi, eikä sille mielestäni löydy suomen kielestä yhtä osuvaa vastinetta.

Minun joululahjatoivelistalleni on kertynynyt viime aikoina vaikka mitä. Eikä edes mitään roinaa jonka voi kuitata unohtuneeksi kun vähän säätää silmälappujaan, vaan laadukkaita, ihania klassikoita sekä tuikitarpeellisia ja vielä kauniitakin esineitä. Miksi niiden olemassaolo tunkeutuu tietoisuuteeni juuri nyt, kun ne ovat kaikki täysin ulottumattomissani? Siedän huonosti tietoisuutta siitä, että jokin esine on olemassa ja hankittavissa, mutta minun täytyy odottaa sitä hamaan ikuisuuteen. Mitä jos sitä ei sitten enää saakaan?

Tämän postauksen perimmäinen tarkoitus on niinkin ylevä, kuin listata juuri nyt halajamani asiat ja epätoivoiset ihastukset. Ihan siltä varalta, että voitan vaikka lotossa. Onkohan se tämä joulunalusaika, joka saa minut sekoamaan? Luulin vihaavani joulun kaupallisuutta. Ilmeisesti se pikku tyttö, joka ympyröi postin kantamien lelumainosvihkosten jokaiselta sivulta vähintään yhden lahjatoiveen joka joulu, ei ole kadonnut mihinkään.

Kaikkimullehetinyt, kiitos!

Turvavyötyyny on tehty turvavyöteollisuuden ylijäämämateriaalista. Rahikin kelpaisi kovasti, mutta siihen ei kuuna päivänä olisi varaa.

Tässä matossa on ihanaa kaikki paitsi hinta. A crush that's so out of my league.

Boskken SkyPlanteriin ihastuin Uusi muste-blogissa. Tällaiset ensi kevään yrtti-istutuksia varten, kiitos!

 Fine Little Dayn leikkuulauta olisi hyvä joulu- tai synttärilahjavinkki. Ja tulisi tarpeeseen!

ByLassenin Kubus-kynttilänjalkaklassikon taidan oikeasti hankkia meille joululahjaksi. Veronpalautuksia odotellessa...

Perjantai-innoitus

On perjantai ja työhuoneeni ilmassa väreilee innostus, joka odottaa minussa pirskahdellen valloilleen pääsyä. En malta olla selailematta blogien kauniita kuvia työn lomassa ja inspiroitumatta. Vielä muutama tunti töitä, ja sitten viikonloppu.

Annaleenas Hem herätti uinuneen luovuuteni. Oli heti viestitettävä äidille, ettei lahjoitakaan pois varastoa tyhjennettäessä löydettyä vanhojen puisten lankarullien kätköä.

Marraskuu ja valo

Marraskuu ja valo. Siinäpä paradoksi. Valo. Tuo ihmeellinen, tähän aikaan vuodesta niin harvinainen ja kaivattu ilmiö näillä leveysasteilla. Tänä aamupäivänä se suorastaan tulvi ikkunoista huoneeseen ja sai kodin näyttämään pitkästä aikaa avaralta. Marraskuisen kroonisen väsymyksen aiheuttamasta lieveilmiöstä, siivoamattomuudesta, huolimatta. Jopa telineellä kuivuvat pyykit näyttivät kauniilta.

Ihanan aamupäivästä tekivät myös karkit, joita nautin aamupalan jälkkäriksi. Hauska lasirasia on kirpputorilöytö. Mikähän lienee Electroluxin pyykinpesuaineelle tarkoitettu mainosastia (?). Niin, ei tunnu onnistuvan niistä makeisista vieroittuminen nyt, ei sitten millään. Alan kallistua sille kannalle, ettei marraskuussa kannata yrittää oikeastaan yhtään mitään. Katsotaan kaikkea sitten uudelleen ensi vuoden puolella. No, jouluna voi ehkä ensin vähän sytytellä kynttilöitä ja syödä (suklaata).

Karkkeja mussutellessa sopi myös katsoa uutta Tyylivarkaat-ohjelmaa, jonka ensimmäinen jakso nähtiin eilen. Tai siis minähän en nähnyt, kun unohdin, mutta onneksi ohjelma löytyy myös netistä. Piristävältä ja inspiroivalta vaikutti, odotan innolla lisää.

Nyt iltapäivän valo hiipuu jälleen vääjäämättömällä tahdilla kohti marraskuun tunnusomaista pimeyttä. Saako mennä kohta takaisin nukkumaan?

Sokeriaddiktin sunnuntaiset tunnustukset

Parantumaton sokeriaddikti on huolestunut. Pitkälle ehtinyt syksy voi potentiaalisesti viedä pitkälle kehittyneen riippuvuuden aivan uusiin ulottuvuuksiin. Pimenevät illat + kylmenevä sää + kotisohvaan pesiytyminen = karkkipäivä on joka päivä. Vaarallinen yhtälö.

Olen päättänyt vieroittaa itseni sokerista (taas). Makeat herkut sallitaan vain viikonloppuisin. Tänä sunnuntai-iltana hieman ennen puoltayötä käteni hakeutui äidin lakupurkille. Pitäähän viikonlopusta ottaa kaikki ilo irti! Aijai, kohtalokkaita nämä kotikaupunkivisiitit. Ja viikonloput. Toiset potevat morkkista alkoholin aiheuttaman fyysisen, toiset sokerihumalan siivittämän henkisen krapulan vuoksi. Tiedä sitten kumpi on pahempi. Pohjalla ainakin ollaan, koska pidän edistyksenä sitä, että minulle maistuu vaihteeksi laku pakonomaisen suklaanhimon sijaan.

Sokerihiiri kuittaa, sulkee lakupurkin tiukasti ja suuntaa ajatuksissaan kohti uutta arkiviikkoa. Mitenköhän maanantaista selvitään ilman sokerin murustakaan?

Arkinen comeback

Pitkän tauon jälkeen löysin taas tieni tänne. Alkoikin olla jo ikävä. Tällä välin blogi on juhlinut puolivuotistaivaltaan. Mitäkö olen tehnyt radiohiljaisuuden aikana? Seurannut lamaantuneena, kuinka itsesensuuri on pyyhkäissyt ajatuksen toisensa perään julkaisemattomien blogikirjoitusten ja unohtuneiden oivallusten mustaan aukkoon.

Nyt olen päättänyt hellittää vähän. Vapautuminen alkoi, kun hyväksyin sen, että kirjoitusteni aihepiirit pyörivät (ainakin tällä hetkellä) enimmäkseen kuluttamiseen tavalla tai toisella kytkeytyvien asioiden ympärillä. Onhan se surullista, että nyky-yhteiskunnassa elämän pienet ilot ovat usein materialistisia. Mutta ainakin minun blogissani punaisena lankana onkin tutkimusmatka kohti tasapainoa: kuinka kuluttaa mahdollisimman vastuullisesti ja iloita esineiden ja asioiden kauneudesta täysin rinnoin.

Tärkeintä blogissani minulle itselleni on se, että se tarjoaa kanavan ilmaista ajatuksiani ja tuntemuksiani. Usein niillä ei ehkä ole mitään sen suurempaa universaalia merkitystä, mutta mitä sitten. Koenhan itsekin suurta mielihyvää lukiessani toisten blogeista aivan arkisista asioista ja ajatuksista. Ehkä joku joskus samaistuu minunkin mietteisiini.

Tässä havainnollistamiseksi yksi arkinen ja tyhjänpäiväinen tarina:

Tänään on sellainen päivä, jona illalliseksi nautitaan ruisleipää, jonka päälle ei jakseta vaivautua metsästämään  muuta kuin juustoa. Eikä jakseta välittää, vaikka kissa on käynyt nuolaisemassa sitäkin vähää. Ei siis erityisen hyvä päivä. Voisi jopa sanoa köyhäksi, mikä kuvaa tämän talouden tämänhetkistä tilannetta aika hyvin noin muutenkin.

Mutta jokaisella pilvellä on hopeareunus: kylläpä pieni ihminen voi ilahtua löytäessään jääkaapista puolillaan olevan tölkin luomu kevytmaitoa, kun luuli ettei siellä ole mitään hyvää. Huonosta päivästä huolimatta maitotölkki oli puoliksi täynnä, ei puoliksi tyhjä. Oi näitä elämän pieniä (materialistisia) iloja.

Blogin(kin) uusi alku

Blogi on pysynyt hiljaisena hyvän tovin. Olen kovasti pähkäillyt sen tarkoitusta. Ehkäpä blogini käy läpi kasvukipuja. Kohta puolivuotiaan kai kuuluukin.

Pikkuhiljaa luulen päässeeni selville siitä, mitä blogiltani kaipaan ja mitä toivon sen antavan lukijoilleen. Nyt kun vielä riittäisi aikaa ja energiaa panostaa tähänkin hengen tuotokseeni ja muokata siitä entistä parempi. Toistaiseksi päähuomion vie työtuotokseni, mutta ei enää kauaa. Edessä häämöttävät viikon LOMA ja Lontoon-seikkailu.

Tiivistetty tilapäivitys elämästäni: viime aikoina olen tehnyt töitä, töitä ja töitä. Ja pestoa. Vastapainoksi myös kasoittain kirpparilöytöjä. Niistä lisää myöhemmin...

Ihanaa, kun syksy koittaa. Se on aina kuin uusi alku.

Pärnu calling...

Huomenna lähden häävieraaksi Pärnuun, Viroon. On ihanaa nähdä kaupunki taas, sillä tykästyin siihen kovasti kun lopputalvesta matkustin sinne orkesteriporukalla konsertoimaan.

Kun tässä mietin Pärnua, menneitä ja elämää, tajusin että tuolla matkalla olin todella onnellinen. Kyllä matkustaminen, hyvä seura ja musiikki voivat tehdä ihmeitä.

Tähänkin matkaan liittyvät rakkaus ja musiikki. Luulenpa että reissusta tulee hieno.

Voulez-vous coucher avec moi?

Kaason tehtävistä kiireinen viikko ja juhlahumun täyteinen viikonloppu tulivat ja menivät. Nyt on elokuu, ja minä olen viljaa. Siis ihan kypsä korjattavaksi. Pieni kirpeys tuntuu jo tuulenvireessä, ja syksyn sävel soi mielessä.

Pesänrakennuspuuhat sen kun jatkuvat. En voi luvata jättäväni aihetta ainakaan ennen elokuun loppua ja tupaantuliaisia. Löysin makuuhuoneen sisustuksen innoittajaksi unelmieni sängyn.

Kas tässä

Se on nimeltään Retro Bed ja löytyy täältä. Tämän ympärille kelpaisi rakentaa juuri se pähkäilemäni yksinkertainen ja harmoninen mutta kuitenkin hauska makuuhuoneen sisustus. Ai että! Kyseinen valioyksilö jäänee tosin toistaiseksi haaveeksi vain. Mutta eipä kai noin 900 euron hinta kovin paha ole sängystä? Pannaan korvan taa tulevia vuosia ja sänkyhankintoja ajatellen.

Sivustolta löytyy muitakin komeita sänkyjä. En panisi pahakseni myöskään vaikkapa syvän harmaassa Draperissa koisimista. Tai voiko sängylle enää sopivampaa nimeä keksiäkään kuin Pesä? Tuo siro ja sulavalinjainen yöpöytä saisi sekin heti paikalla kodin makkaristani. Mattokin olisi tervetullut... Eniten ihastuin kuitenkin 50-luvun estetiikasta ammentavaan retrovuoteeseen, yllätys yllätys.

Draper

Nest

Smoke

Kaikki kuvat www.thesleeproom.com.

Lauantai ja sunnuntai: vähemmän puhetta, enemmän toimintaa

Kotiviikon loppurutistus sujui mukavasti ja sain tehtyäkin yhtä sun toista. Otsikko tosin valehtelee hieman, sillä minun puhelahjoillani puheen määrä on aina vakio. Viikonloppuna ehdin kuitenkin toimia pälpättäessäni enemmän kuin arkiviikon aikana. Silti ehdin myös nauttia kesäisestä viikonlopusta. Kyllä viikonloput ovat ihania, eikö totta?

Sisustaminen lipsui myös viikonloppuna hieman shoppailun puolelle. Hankinnat olivat kuitenkin tarpeellisia, käytettyjä ja edullisia. Ekologisen shoppailun määritelmä. Löysin Hietsun torikirppikseltä etsimäni retrot, muoviset salaattiottimet sekä yhteensopivat lasinaluset, joita voi myös käyttää matalina tarjoiluastioina. Olipa muuten mukavaa bongata myyntipöytä, joka notkui kiinnostavaa ja haluttua retrotavaraa, mutta jonka hinnat olivat silti kohtuulliset. Mielestäni Hietsun imago on luisumassa ylihinnoitellun keräilytavaran ja muun ökykaman tyyssijaksi, mikä ei ole kirpputorin tarkoitus. On ikävää, kun ei edes uskalla kysyä hintoja sydänkohtauksen pelossa. Nyt pulitin löydöistäni yhteensä vitosen, mikä oli mielestäni varsin edullinen summa.

Shoppailun lisäksi ripustimme pari taulua, jotka ovat jo tovin etsineet paikkaansa. Ylempi on kotikapunkini hienon teatteriesityksen juliste muutaman vuoden takaa, ja alempi hauska kirpputorilta ostamani vanha koulutaulu. Rakastan molempien värimaailmaa.

Kotiviikkoon sopivasta toiminnasta kävivät myös tiskivuoren valloitus, kirjahyllyn siirtely, kissankarvoja erittäin tehokkaasti puoleensa vetävän maton imurointi, pyykin pesu sekä olohuoneen valaistuksesta päättäminen. Vähemmän hohdokasta interiööridesignia, mutta tuikitarpeellinen osa kokonaisuuden muodostamista ja ylläpitoa. Annos realismia siis tähänkin viikkoon, vaikka ihmemaassa ollaankin. Näin saatiin kotiviikko onnellisesti päätökseen. Onneksi sisustaminen ei kuitenkaan lopu koskaan.

Torstai oli toivoa täynnä mutta perjantai se vasta hedelmällinen olikin

Minulla ei ole esittää kovinkaan konkreettisia tuloksia kotiviikkoni projekteista. Käytännön toiminnan sijaan olen päässyt netissä surffailemisen makuun. Keskiviikkona etsin makkari-inspiraatiota; torstaina ja perjantaina omistauduin muun muassa potentiaalisten lukulamppujen ihailulle.

Perjantaina tein myös pienen hankinnan. Kelpuutin vanhan Alkon puulaatikon tarpeeksi sievänä ja pienikokoisena siksi ainoaksi huonekaluksi, joihin kissimirrimme saavat luvallisesti terottaa kynsiään. Silloin kun se ei ole varattu, laatikko toimii paperinkeräyspisteenä.

Täytyy nyt vielä korostaa, että olen saanut tehtyä jotain konkreettistakin, nimittäin järjestellyt paikkoja siellä täällä kämpässä. Kokonaisuudet vain ovat olleet kovin pieniä, kuten avainrasian vaihtaminen toiseen ja edellisen rasian uudelleensijoittelu paraatipaikalle ikkunalaudalle, hedelmäkulhon sovittelu keltaiselle pöydälle ja kirjahyllyn laatikoiden järjestely. Kuviakaan en ole jaksanut näpsiä, koska tarmoni on ajoittunut vähävaloiseen aikaan.

Ja kyllä, keltainen hallitsee edelleen. Tästä koetan imeä energiaa loppurutistukseen.

Keskiviikko: makkaripähkäilyä

Kotiviikko etenee pikavauhtia, mutta minä poljen paikallani. Eilen vapaa-aikani kului puistojumpassa, jonka jälkeen energiaa ei enää jäänyt sisustamiselle. Jumpasta muistuttavat nyt kolotukset ja hyttysenpistojen kutina; sisustusprojektista vain syyllinen tykytys takaraivossa. Tiistain projektinkin ehdin postata vasta tänään, ja todistusaineisto jäi niukaksi. Se taas johtuu siitä, etten ole myöskään saanut valloitettua tiskivuorta, joka on ikävästi keittiössä valokuvaamisen tiellä.

Konkreettisen toiminnan puutetta paikatakseni uhrasin sitäkin enemmän ajatuksia sisustuksen suunnittelulle. Makuuhuoneen värimaailman ja etenkin valaistuksen pähkäily saavutti keskiyöhön mennessä lähes vatvomisen mittasuhteet. Toimivan sängynpäätyestetiikan toteuttamiseen ei rajallisen kokoisessa makuuhuoneessa ole nähdäkseni kovin monia vaihtoehtoja. Toinen kylki seinää vasten, ikkunan alla ja yöpöytä jalkopäässä nukkumista kokeiltuani liputan nyt perinteisen yöpöytä, kulkureitti ja lukuvalo molemmin puolin sänkyä -asettelumallin puolesta.

Etsin internetin ihmeellisestä maailmasta inspiraatiota makkariproblematiikan ratkaisemiseksi. Ehkäpä näillä eväillä saavutetaan lopulta sekä toimiva että kaunis lopputulos. Ylimääräisten vaateröykkiöiden ja paperilaatikoiden raivaamisesta voisi olla hyvä aloittaa. Olisiko siinä ainesta tämän päivän projektiksi?

Kätevä 2 in 1 -yövalo ja luova yöpöytäjärjestely täältä. Karhea vintagetyyli viehättää.

Valkoinen makkari olisi rauhoittava ja mummolatyyli juuri passeli nukkumasoppeen.

Jospa nukkuisikin ikkunan alla kuten Aurora! Ei päätyongelmaa, eikä tarvetta yöpöydille.

Makkarin pitäisi olla harmoninen, muttei kuitenkaan tylsä. Puhtaat, valkeat lakanat à la Likainen parketti.

Värikäs makkari olisi ihanan tunnelmallinen. Silkkitäkkejä meiltä jo löytyykin!

Tiistai: ajatusta keittiöön

Kotiviikon toisen päivän vietin lähestulkoon kokonaisuudessaan kodin ulkopuolella, mutta hyvästä syystä. Metsästin nimittäin juuri oikeanlaista patakinnasta keittiöön. Haussa on oikeastaan kaksi erilaista mutta yhteensopivaa helmiyksilöä, joten haastetta on tuplasti.

Vaikka tiistaipäivän pikku sisustusprojekti kuulostaa melkein liian helpolta (shoppailu lienee se osa sisustussuunnittelua jonka jokainen ainakin teoriassa hallitsee), tehtävä ei suinkaan ollut suoritettavissa kädenkäänteessä. Olen aloittanut patakintaan etsinnät jo aiemmin ja huomannut korkeiden kriteerieni vaikeuttavan niitä. Ihannetilanteessa löytäisin tietenkin jotakin persoonallista kirpputorilta, mutta toistaiseksi olen törmännyt käytettyinä vain funktionaalisuudeltaan puuttellisiin, joskin kauniisiin, patakintaisiin. Ja patakintaita on muuten paljon vaikeampi löytää kuin patalappuja.

Etsintäprosessi on herättänyt minussa myös syvällisiä pohdintoja: miksi patakinnas on nimenomaan patakinnas, mutta patalappua voi kutsua myös pannulapuksi?

Kriteerini täyttävä patakinnas löytyi lopulta Sokokselta. Finlaysonin kuosin nimi on Ajatus, ja uskon vakaasti että kinnas toimii sen mukaisesti osana keittiömme varustusta.

Kotiviikko

Koska koin viikonloppuna hurjasti iloa saatuani raivattua olohuoneen pöydän ja järjesteltyä eteisen kengät telineeseen, päätin jatkaa pesänrakennusta koko viikon kestävän hyvän fiiliksen toivossa. Sisustusinto jäi onneksi päälle eikä lopahtanut arkisen maanantaiaamun valjetessakaan.

Julistan siis tämän viikon kotiviikoksi! Haastan itseni tekemään joka päivä jotakin pientä tai suurempaa kodin sisustamisen merkeissä ja julkaisemaan todistusaineistoa täällä virtuaali-ihmemaassani.

Aloitin eilen viimeistelemällä eteisen uuden, organisoidun ilmeen. Mittailin ja leikkelin aiemmin Etolasta metritavarana ostamani muovimaton pätkän eteiseen sopivaksi ja sidoin sekä pätkin hapsut. Sen verran tähän vaivaiseen projektiin upposi aikaa ja vaivaa, että voisin mielestäni melkeinpä sanoa tehneeni maton itse. Rehellisyyden nimessä todettakoon, että minulla oli apuri... joka itse asiassa teki suurimman osan työstä. Työnjakomme toimii yleensäkin loistavasti: minä - luova visionääri - suunnittelen ja mies - käytännöllinen insinööri - toteuttaa.

Nyt on eteinen raikas ja siisti. Muihin yksityiskohtiin kuuluvat sieltä täältä keräilemäni vanhat puuhenkarit ja Mäkisen kuvastin. Vielä kun saisi jossain vaiheessa halppis-kenkätelineen öljyttyä.

Huomenna paljastan, mitä sain aikaiseksi tänään. Stay tuned!

Keltaista energiaa

Uusi viikko käynnistyi mukavasti rattoisan viikonlopun jälkeen. Lauantaina kestitsimme vieraita ihan heitä varten leipomillamme mokkapaloilla, ihan heitä varten järjestellyssä olohuoneessamme, ihan heitä varten vielä paikkaansa löytämättömistä tavaroista tyhjätyn, iloisen keltaisen ruokapöytämme ääressä. Oli ihanaa saada viettää viikonloppu kerrankin kotona ja silti nähdä rakkaita ihmisiä kotipuolesta.

Sain ihanilta vierailtamme rutkasti uutta energiaa ja uuden, energisen keltaisen teepannun. Vieraat toivat tilauksestamme mukanaan myös kenkätelineen, jollaista olemme jo tovin etsiskelleet. Minkä muutoksen eteisessä hujan hajan lojuneiden kenkien järjestäminen siisteihin riveihin toikaan paitsi eteiseemme, myös koko kämpän flow'hun!

Energiapuuskassani innostuin maalailemaan mielessäni visioita muuhunkin sisustukseen. Tavoitteenani on myös toteuttaa ainakin osa suunnitelmistani alkaneella viikolla. Aloitan patakintaiden metsästyksellä ja etenen toivottavasti ihan konkreettiseen maalailemiseen...

Ainakin toistaiseksi energiapuuska muistuttaa olemassaolostaan iloisella läikähdyksellä vatsanpohjassa aina, kun katsahdan kohti raivattua ruokapöytää, tai ajattelen kaapissa nököttävää kannua. Uskon, että se on keltaisen värin ansiota.

Isälle

Tänään on kulunut päivälleen kaksi vuotta rakkaan isäni kuolemasta.

Törmäsin tähän musiikkivideoon jonkin aikaa sitten ja herkistyin tunnelmoimaan sitä kesken työpäivän. Tätä laulua isäni tapasi lauleskella meille lapsilleen. Laulu tuo elävästi mieleeni isän kasvot ja äänen. Tänään kuuntelen taas tätä laulua ja muistelen isää. Voi ikävän pohjattomuutta. Se on kuin kuilu, joka on kahdessa vuodessa kaventunut niin, ettei sen syövereihin tunne enää imeytyvänsä hallitsemattomasti. Nyt kuilun reunalla uskaltaa jo seistä, mutta mihinkään se ei ole kadonnut, eikä sen pohjaa näy.

Tämä laulu ja tunnelmallinen video tuovat tuulahduksen menneestä ajasta. Isäni oli syntynyt 30-luvun alussa. On hauska kuvitella, kuinka erilaisessa maailmassa hän silloin eli. Tämä video on minulle kuin aikaportti tuohon aikaan ja aikaan jolloin isäni vielä eli.

Ratkaisu kaikkiin ongelmiini

Esittelen täten uuden lempparini tyylin saralla: Mekkomania. Ratikkamatkoillani olen usein miettinyt, mikä putiikki kätkeytyy tuon niin kutkuttavan mielenkiintoiselta näyttävän näyteikkunan taakse. Ajoradalle asti ei nimikylttiä näe, mutta minä haistan vintagekaupan matkankin päästä. Tiistaina satuin liikkumaan oikealla seudulla ja päätin seurata vainuani. Se osui oikeaan, ja löysin pienen, suloisen putiikin täynnä toinen toistaan ihastuttavampia kukkamekkoja, hattuja, nauhakenkiä ja käsilaukkuja. Hetken olin onnesta mykkä.

Helsingissä vintageputiikkeja kyllä piisaa. Vuosikymmeniä vanhoja, henkeäsalpaavan kauniita juhlamekkoja ja sieviä mutta epäkäytännöllisiä korkokenkäpareja löytyy kootusti useammastakin paikasta sille, joka sellaisia etsii. Etsivä löytää aarteita myös muualta, mutta joutuu varautumaan kukkaronnyörien löysentämiseen, sillä vintagesta osataan pyytää sievoisia summia ihan tavallisilla kirpputoreillakin.

Vanhojen vaatteiden tyyliin, yksilöllisyyteen ja laatuun hurahtaneen ei kuitenkaan ole helppoa löytää tavallisia arkivaatteita kohtuuhintaan. Helsinkiin muutettuani olen kaivannut vintagekauppaa, josta saa erikoisliikkeen palvelua, mutta jossa myydään muutakin kuin kauniita koriste- tai juhlahepeneitä, ja johon uskaltaa saapastella sisään ihan vaan kyselemään kesäshortseja.

Kesävaatevarastoni on huvennut lähes olemattomaksi, viimeksi lihomiseni vuoksi. Minulla ei ole sopivaa uima-asua eikä mukavia shortseja, ja tarvitsisin kipeästi pari helppoa hametta lisää. Kenkiäkin olen karsinut kovalla kädellä, sillä en suostu enää astelemaan epämukavissa jalkineissa, mutta kaupoissa tarjolla olevat laadukkaat kengät tuntuvat olevan järjestään joko rumia tai tylsiä - pahimmassa tapauksessa molempia. Ehdin jo epätoivoisena miettiä, joudunko tosiaan joustamaan tyylistäni ja periaatteistani ja lähtemään shoppauskierrokselle kaupungin lukuisiin jumbo-ostoskeskuksiin ja vilkkaille ostoskaduille, kunnes löysin Mekkomanian.

Siellä minuunkin iski pitkästä aikaa ehta mekkomania, ja nautin siitä suunnattomasti. Siellä tuntui olevan ratkaisu kaikkiin ongelmiini: oli korkeavyötäröistä kukkahametta, väljää kesähousua, rakastamani turbaanimallinen hattu, nauhakengät minun koossani (!), 50-luvun mallinen uimapuku juuri siinä sinisessä sävyssä, joka saa silmäni säkenöimään, ja jopa täydellisesti istuva pikkumusta. Kaikki tämä oli vieläpä kohtuuhintaista. Kotiin lähtivät toistaiseksi vain nauhakengät, mutta uskon ettei mene kauaakaan kun jo kiertelen jälleen Mekkomanian rekkien välissä huokailemassa.

Keksimäärin terveellistä

Ajattelin kirjoittaa elämän parhaimpiin lukeutuvasta asiasta, nimittäin ruoasta. Annoin kissanrotjakkeellemme uuden lempinimen: Pullava. Johonkin se päässäni jumputtava mainoslaulu oli saatava purettua. Rakkaalla lapsellahan on monta nimeä. Kissa katsoi minua kuin sanoen, että itse olet.

Tästäpä pääsenkin oivalla aasinsillalla itse aiheeseen. Ehkäpä joku muistaa, kuinka uhosin aloittavani uuden elämän jo blogini alkutaipaleella. Noh, sen kanssa kävi niinkuin kaltaisilleni lyhytjännitteisille ihmisille usein kaikenmaailman projektien suhteen. Tosin syytän mielestäni aiheellisesti kevään muuttostressiä paluustani pakastepitsa-, pikaruoka- ja irtokarkkilinjalle.

Epäsäännöllisen einesruokavalion ja vähäisen liikunnan seurauksena olen tuntenut itseni hieman plösöksi. Inhorealismi kuitenkin iski todenteolla vasta, kun erehdyin nousemaan puntarille lapsuudenkotivisiitilläni. Kiloja oli oikeasti kertynyt useampi! Vaaka näytti saatanallista lukemaa. Siis ihan kirjaimellisestikin. Jos tämä ei ollut vakavasti otettava vihje, niin ei sitten mikään. Vaikken ateistina moisista jutuista sinällään hätkähdäkään, tapahtuman ironia-arvo oli ehdottomasti riittävän suuri havahduttamaan minut. Päätin, että nyt on todella tsempattava.

Sittemmin olen huomannut, kuinka vaikeaa on palata kunnon ruokailutottumuksiin, kun on päässyt repsahtamaan. Syöminen vain on niin kivaa, kunnon herkuttelusta puhumattakaan. Varsinkin jos jokin harmittaa, stressaa tai ahdistaa, niin kuin minua viime aikoina loman puute. Havaitsin herkkuherkkyyteni viime viikolla kesken työpäivänkin. Törmäsin erään viranomaistahon nettisivuilla kirjoitusvirheeseen keksimäärin ja aloin välittömästi himoita keksiä. Voi hyvänen aika!

Olen pohtinut kovasti, millainen ruokavalio olisi paras ja helpoin hoikistumista ajatellen juuri nyt. Yrittääkö välttää herkkuja ja hiilareita vai vain tihentää ateriavälejä ja pienentää annoskokoja? Olen aina ollut kiinnostunut ravitsemuksesta ja hamstrannut paljon tietoa terveellisestä ruokavaliosta. Olen kokeillut kaikenlaista ihan mielenkiinnosta, vaikken koskaan olekaan kärsinyt ylipainosta. Välillä olen ehkä kontrolloinut syömistäni liiaksikin. Niinpä olin tyytyväinen, kun pari vuotta sitten hoikistuin kuin itsestään yksinkertaisesti alkamalla syödä säännöllisesti. Annoskoot pienenivät melkein huomaamatta ja energiataso nousi kun verensokeri ei enää poukkoillut niin radikaalisti. En ollut koskaan sudennälkäinen enkä ähkyssä. Voin kaiken kaikkiaan erinomaisesti! Nyt haluan taas pyrkiä kohti tuota olotilaa.

Se on niin pienestä kiinni. Jotain kuitenkin on tehtävä. Näin kesäaikaan vain tulee helposti syötyä epäsäännöllisesti mitä sattuu turuilla ja toreilla viilettäessä, arkena energia ei töiden jälkeen riitä täysipainoisten aterioiden kokkaamiseen, ja ainakaan jäätelöä ei millään malttaisi jättää nauttimatta vähän väliä.

Nyt olen joka tapauksessa pyrkinyt syömään terveellisemmin, taikasanoinani monipuolisuus, ravitsevuus ja kohtuus. Pyrin lisäämään kasvisruokavaliooni monipuolisuutta kauden kasviksilla sekä suosimaan puhdasta luomuruokaa. Muutamalla juoksulenkilläkin on jo tullut käytyä pitkästä aikaa. Viime viikolla tein ihanaa quinoasalaattia itse improvisoiden. Quinoan lisäksi pilkoin sekaan luomutofua, jäävuori- ja tammenlehtisalaattia, rucolaa, kurkkua, kirsikkatomaatteja, aurinkokuivattuja luomutomaatteja sekä paprikaa. Mausteiksi yksinkertaisesti oliiviöljyä ja pippuria. Hyvää, helppoa ja terveellistä! Quinoassa on runsaasti kuitua ja proteiinia, ja se toi mukavasti ruokaisuutta salaattiin. Suosittelen! Kuvaa en ehtinyt ottaa, kun keskityin nautiskeluun.

Saapa nähdä, kuinka terveysprojektini etenee. Palataan asiaan.