Marraskuu ja valo

Marraskuu ja valo. Siinäpä paradoksi. Valo. Tuo ihmeellinen, tähän aikaan vuodesta niin harvinainen ja kaivattu ilmiö näillä leveysasteilla. Tänä aamupäivänä se suorastaan tulvi ikkunoista huoneeseen ja sai kodin näyttämään pitkästä aikaa avaralta. Marraskuisen kroonisen väsymyksen aiheuttamasta lieveilmiöstä, siivoamattomuudesta, huolimatta. Jopa telineellä kuivuvat pyykit näyttivät kauniilta.

Ihanan aamupäivästä tekivät myös karkit, joita nautin aamupalan jälkkäriksi. Hauska lasirasia on kirpputorilöytö. Mikähän lienee Electroluxin pyykinpesuaineelle tarkoitettu mainosastia (?). Niin, ei tunnu onnistuvan niistä makeisista vieroittuminen nyt, ei sitten millään. Alan kallistua sille kannalle, ettei marraskuussa kannata yrittää oikeastaan yhtään mitään. Katsotaan kaikkea sitten uudelleen ensi vuoden puolella. No, jouluna voi ehkä ensin vähän sytytellä kynttilöitä ja syödä (suklaata).

Karkkeja mussutellessa sopi myös katsoa uutta Tyylivarkaat-ohjelmaa, jonka ensimmäinen jakso nähtiin eilen. Tai siis minähän en nähnyt, kun unohdin, mutta onneksi ohjelma löytyy myös netistä. Piristävältä ja inspiroivalta vaikutti, odotan innolla lisää.

Nyt iltapäivän valo hiipuu jälleen vääjäämättömällä tahdilla kohti marraskuun tunnusomaista pimeyttä. Saako mennä kohta takaisin nukkumaan?

Oodi lemppareille

Suuri blogi-inspiraationi kirjoitti eilen aiheesta, joka kosketti minua syvästi. Tai oikeastaan se oli vain sivulausemaininta, mutta kuitenkin. Samaistun yleensäkin sataprosenttisesti lähes kaikkeen, mitä tämä upea, lahjakas kirjoittaja kulloinkin keksii käsitellä. Hänen bloginsa ja kannustuksensa innoittivat minua myös oman blogin perustamisessa. Siis kiitos Eeva Kolu!

Nyt sain hyvän syyn kirjoittaa myös tästä itse aiheesta, jonka olen jo tovin halunnut jakaa kaikelle kansalle virtuaali-ihmemaassani. Kuten Eevan, minunkin mukavuusalueelleni kuuluu oleellisena osana Frasier. Tämä ohjelma osuvine huumoreineen on kaikkien stressintäyteisten, työaamuja edeltävien, ahdistusta enteilevien arki-iltojeni pelastus. Uskoakseni liian harva (alle keski-ikäinen) osaa arvostaa tämän sarjan nasevuutta. Se menee juuri sopivasti yli osuakseen aina suoraan maaliin.

Frasier on pelastanut minut jo monesta kiperästä paikasta. Lapsena sain valvoa saunailtoina hieman myöhempään, kun vanhemmat katsoivat vielä Frasierin. Sarjan uusintojen avulla jaksoin herätä aina uuteen aamuun ollessani isäni kuoleman masentama. Se auttoi unohtamaan oman elämän murheet puoleksi tunniksi joka ilta juuri ennen nukkumaanmenoa niin, että sain vajottua suloiseen tiedottomuuden ja unohduksen tilaan. Frasier myös yhdisti minut ja rakkaani, kun jouduimme lähes kymmenen vuoden paita-ja-peppuilun jälkeen asumaan erillämme kuukauden päivät Helsinkiin muuttoprosessin aikana. Meillä ei ollut läppäreitä saatika Skypeä, mutta samaan aikaan (ja joskus puhelinlangan päissä) Cranen tohtoriveljesten toilailuille naureskelu muistutti siitä, että toinen on vain fyysisen, ei henkisen etäisyyden päässä.

Frasierin ainoa miinuspuoli on sen myöhäinen lähetysaika. Kun sarjan uudet jaksot päättyivät ja toinen uusintakierros alkoi, päätin, etten seuraa sarjaa alusta uudestaan yöunieni kustannuksella; tiesinhän jo miten kaikki päättyy. Mutta kappas vain, tänä kesänä olen lipsunut takaisin mukavuusalueelleni.

Yksi syy siihen, miksi en ole saanut aikaiseksi ylistää Frasieria täällä ennen kuin nyt on erityisen loistavan jakson valinnan vaikeus. En vieläkään osaa päättää, joten valitsin satunnaisotannalla tämän jakson, jonka muistan olleen hauska, tietysti. Tässä siis makupala, mutta parasta on seurata päähenkilöiden elämää pidemmän aikaa jotta pääsee kärryille. Koukuttavuusvaroitus!

Jos joku muukin fanittaa Frasieria, olisi kiva kuulla olemassaolostanne. Tänne saa kommentoida! Lukijoita, onko teitä?