Elämäniloa



Minua on viime aikoina harmittanut, ahdistanut ja stressannut moni asia ja elämä yleisesti ottaen. Eilinen oli taas päivä surkeimmasta päästä. Illalla olin jo epätoivoinen, kunnes päätinkin purkaa kiukkuni lenkillä. Lähdin tutustumaan lähiseudun puisto-pururata-alueeseen ja löysin aivan kotinurkiltani suojaisan palstaviljelyalueen. Rauhoituin välittömästi ja mielialani kohosi aivan uusiin ulottuvuuksiin. Eräs vanhempi pariskunta kuvasi paikkaa osuvasti, kun sitä heille ihastelin:

Rouva: "Tänne ei kuulu lainkaan liikenteen melu, vaikka on aivan keskellä."
Herra hymyillen: "Ja ollaan mukamas Helsingissä!"

Niinpä. Hölkätessäni siellä puiden katveessa, kukkien tuoksussa ja luonnon rauhaisassa vehreydessä mietin, että ehkäpä elämällä - ja Helsingillä - on sittenkin puolensa.

Jatkossa yritän pitää mielessäni yllä olevan kuvan elämänohjeet. Niissä tiivistyy elämänfilosofiani, jota jatkuvasti tavoittelen, vaikkakin välillä matkalla kompastellen. Löysin kuvan Home Sweet Home -blogista, josta muuten löytyy inspiraatiota estetiikan muodossa lisääkin.

Juhannuksen taikaa

Juhannuksesta tuli kuin tulikin aurinkoinen. Jopa niin aurinkoinen, että pohdin ymmärtäväni jälleen syvällisesti sanaparin auringon porotus. Kukahan senkin on aikanaan lanseerannut? Keskikesän juhlaan mahtui myös kuun kumotusta, hyttysen ininää, kesäyön usvaa ja sielujen sympatiaa. Aika täydellinen juhannus siis, luonnon helmassa.

No-brainer

Täydellisen kesäpiknikin ainekset: toissailtaisen kiinalaisen jämät, puistonpenkki, auringonpaistetta ja parasta mahdollista seuraa. Kylläpä spontaanit lounaspikniktreffit piristivät tänään työpäivää mukavasti. Eikä haittaa vaikka venyi vähän varsinaisen lounasajan ylikin. Pitäähän auringosta nauttia kun sitä on tarjolla.

Töiden jälkeen pitikin sitten päättää, viettäisinkö loppuillan luku- vai aurinkolasit nenällä. Hmm, vaikea valinta... No ei vaan, tämä oli niin sanottu no-brainer. Niinkuin kesä muutenkin. Tänään nautin aurinkoisesta kesäsäästä täysin siemauksin. Enkä malttanut olla hankkimatta kokoelmiini yhtä uutta aurinkolasiparia kirpparilta. Ehkäpä saan optimismillani taiottua aurinkoista säätä myös juhannusviikonlopulle.

Maanantaiahdistus

Päivän ajatusten parhaimmistoa:

Vietän kaikki aamuni töissä. Tai kiirehtien kotona, matkalla töihin, paniikissa, taas myöhässä... Työelämään astuttuani tulen viettämään joka ikisen elämäni aamun työn merkeissä. Paitsi viikonloppuisin, mutta silloin nukun aamupäivään, kun kerrankin saan. Missaan siis kaikki aamut!

Outo ajatus, koska en ole lainkaan aamuihminen. Ei minua ole tähänkään asti harmittanut aamujen menettäminen. Pidän enemmän illoista. Jos joskus olen hereillä kukonlaulun aikaan, kokemus on sitäkin ihmeellisempi.

En ole säännöllinen ihminen. Vaikka rakastaisin jonkin asian tekemistä palavasti, en siltikään jaksa tehdä sitä jatkuvasti, tai ainakaan mitenkään säännöllisesti. Minä samaan aikaan kadehdin ja pidän ärsyttävinä tyyppejä, jotka kertovat lenkkeilevänsä, kokkaavansa, siivoavansa, nauttivansa elämästä tai tekevänsä mitä tahansa joka päivä. Itse en voi sanoa tekeväni päivittäin muuta kuin syöväni. Vessassa käyntikin voi hyvinkin unohtua ainakin melkein koko päiväksi, jos uppoudun johonkin täysillä. Vaikka joutuisin tekemään jotakin usein, toistuvasti ja aina samalla aikataululla, minulle ei siltikään muodostu minkäänlaista rytmiä. Esimerkiksi työ- sellaista. Olen kertakaikkiaan spontaani, ja sillä hyvä!

Hmm, alan epäillä että kärsin keskittymishäiriöstä.

Voisin ruveta taiteilijaksi! Harmi, etten osaa taiteilla mitään...

Need I say more?

Itsediagnoosi: havaittavissa selvää, vakavaa maanantaiahdistusta. Määrään itselleni oireiden lievitykseksi kesäisiä kuvia, Sinkkuelämää ja suklaata sekä ihanan kiireettömän ja spontaanin viikonlopun muistelua. Ennuste: tila on ohimenevä, mutta uusiutuu mitä todennäköisimmin. Pitkäaikainen hoitovaste saavutettaneen vain lomailulla. Tämä hoitomuoto on kuitenkin kallis ja vaatii pitkän vaikutusajan.

Koska lomailua on tiedossa vasta syksyllä, yritän imeä näistä tunnelmista irti kaiken mahdollisen energian. En pidä siitä, että kaikkea kuvaillaan nykysuomeksi mahtavaksi ja ihan parhaaksi, mutta nyt täytyy sanoa, että se, että voi halutessaan nukkua puoleenpäivään, ottaa alkuillasta päikkärit ja valvoa yömyöhään, on kyllä nimenomaan mahtavuutta ja parhautta. Ehkäpä minulle urkenisi ura kotikissana, nehän saavat nukkua kun tykkäävät. Asiaa, sanon minä!

Kissa kesälaitumella. Siinäpä tavoite!

Oodi lemppareille

Suuri blogi-inspiraationi kirjoitti eilen aiheesta, joka kosketti minua syvästi. Tai oikeastaan se oli vain sivulausemaininta, mutta kuitenkin. Samaistun yleensäkin sataprosenttisesti lähes kaikkeen, mitä tämä upea, lahjakas kirjoittaja kulloinkin keksii käsitellä. Hänen bloginsa ja kannustuksensa innoittivat minua myös oman blogin perustamisessa. Siis kiitos Eeva Kolu!

Nyt sain hyvän syyn kirjoittaa myös tästä itse aiheesta, jonka olen jo tovin halunnut jakaa kaikelle kansalle virtuaali-ihmemaassani. Kuten Eevan, minunkin mukavuusalueelleni kuuluu oleellisena osana Frasier. Tämä ohjelma osuvine huumoreineen on kaikkien stressintäyteisten, työaamuja edeltävien, ahdistusta enteilevien arki-iltojeni pelastus. Uskoakseni liian harva (alle keski-ikäinen) osaa arvostaa tämän sarjan nasevuutta. Se menee juuri sopivasti yli osuakseen aina suoraan maaliin.

Frasier on pelastanut minut jo monesta kiperästä paikasta. Lapsena sain valvoa saunailtoina hieman myöhempään, kun vanhemmat katsoivat vielä Frasierin. Sarjan uusintojen avulla jaksoin herätä aina uuteen aamuun ollessani isäni kuoleman masentama. Se auttoi unohtamaan oman elämän murheet puoleksi tunniksi joka ilta juuri ennen nukkumaanmenoa niin, että sain vajottua suloiseen tiedottomuuden ja unohduksen tilaan. Frasier myös yhdisti minut ja rakkaani, kun jouduimme lähes kymmenen vuoden paita-ja-peppuilun jälkeen asumaan erillämme kuukauden päivät Helsinkiin muuttoprosessin aikana. Meillä ei ollut läppäreitä saatika Skypeä, mutta samaan aikaan (ja joskus puhelinlangan päissä) Cranen tohtoriveljesten toilailuille naureskelu muistutti siitä, että toinen on vain fyysisen, ei henkisen etäisyyden päässä.

Frasierin ainoa miinuspuoli on sen myöhäinen lähetysaika. Kun sarjan uudet jaksot päättyivät ja toinen uusintakierros alkoi, päätin, etten seuraa sarjaa alusta uudestaan yöunieni kustannuksella; tiesinhän jo miten kaikki päättyy. Mutta kappas vain, tänä kesänä olen lipsunut takaisin mukavuusalueelleni.

Yksi syy siihen, miksi en ole saanut aikaiseksi ylistää Frasieria täällä ennen kuin nyt on erityisen loistavan jakson valinnan vaikeus. En vieläkään osaa päättää, joten valitsin satunnaisotannalla tämän jakson, jonka muistan olleen hauska, tietysti. Tässä siis makupala, mutta parasta on seurata päähenkilöiden elämää pidemmän aikaa jotta pääsee kärryille. Koukuttavuusvaroitus!

Jos joku muukin fanittaa Frasieria, olisi kiva kuulla olemassaolostanne. Tänne saa kommentoida! Lukijoita, onko teitä?

Kirjakello

Tadaa, saanko esitellä aiemmin vihjailemani sisustusprojektin lopputuloksen! Tuunailin (tai oikeastaan parempi, näppärämpi, käsistään kätevämpi ja kärsivällisempi puoliskoni taiteili) kirpputorilta ostamastani 50-luvun värikäskantisesta kirjasta kellon kiinnittämällä siihen koneiston ja viisarit. Sain idean Hilda Grahnatilta, joka myy näitä hauskoja, itse väsäämiään kirjakelloja nettikaupassaan.

Pahoittelen tärähtäneitä kuvia, syyttäkää tärähtänyttä kuvaajaa. Väriloisto ja veikeys tulevat paremmin esille tässä alkuperäisen idean äidin ja valokuvaajan kuvassa. Hihih, onnistuinpa löytämään samanlaisen kirjankannen kuin hänkin.

Todellinen helmi

Viime aikoina olen blogannut nihkeästi. Mielessä on kyllä pyörinyt aihetta ja asiaa, mutta jyrkkä itsesensuuri ja loputon jahkailu ovat estäneet kaikkia kirjoituksentynkiä päätymästä virtuaalipaperille asti.

Tämä päiväkin käynnistyi tahmeasti. Odotin herääväni virkeänä mentyäni kerrankin ajoissa nukkumaan, mutta sen sijaan olin aamulla kuolemanväsynyt. Julmaa ironiaa. Illalla raahasin itseni päikkäreiltä tapaamaan Berliinistä Helsingin-visiitille saapunutta ystävääni. Menomatka tuntui kestävän ikuisuuden, ratikan penkit haisivat tunkkaisilta, päätäni särki ja tunsin itseni nuhjuiseksi.

Vajaa pari ystävän kanssa rupatellessa vietettyä tuntia piristivät kuitenkin kummasti. Kuulumiset maailmalta ravistelivat minuun eloa kuin virkistävä kesätuuli. Paluumatkalla oloni oli iloinen, innostunut ja inspiroitunut. Kaduilla käyskentelevät ihmiset näyttivät kauniilta ja matkakortti tuntui menolipulta maailmaan.

Ystäväni kertoi tykkäävänsä blogistani. Se oli kiva kuulla. Kotimatkalla tämä kirjoitus alkoi kirjoittaa itseään päässäni. Perillä huomasin ratikkapysäkkini vieressä kasvavien kukkien loiston ja heleän ilta-auringon kajon. Kameraparka, jota en hetkeen ole jaksanut kantaa mukanani, löytyi sekin heti laukun pohjalta ja taltioi tunnelman. Innostuin poimimaan pari kukkaa mukaanikin. Loppumatkan askel oli kevyt, ja hymyilin kuin pää pilvissä.

Ystävän tapaaminen todella voi tehdä päivästä onnellisen. Nyt torstai-iltani on toivoa täynnä. Uskon, että henkinen kasvojenkohotus näkyy naamallani vielä huomennakin. Kiitos Helmi!

Kesädeppis



Valokuvaaja Hilda Grahnat on asian ytimessä. Hänen valokuvaprinttinsä ja ihastuttava bloginsa täällä.

Ulkona kesä on kauneimmillaan ja minä hikoilen ilmastoidussa toimistossa. Jokin tässä mättää. Ehkäpä siksi mietinkin syntyjä syviä. Tehokkaan työnteon sijaan keskityn pohtimaan elämän suuria kysymyksiä, kuten mitä teen elämälläni? Tätä tuntuu olevan liikkeellä.

Näin kesäkuumalla ajatukset eivät oikein luista. Aivokapasiteettini poukkoilee kärpäsajatuksista härkäsiin kykenemättä keskittymään siihen, mihin kulloinkin pitäisi, kuten nyt työntekoon. Äsken mietin kuumeisesti tulevaisuuttani ja kun nyt ryhdyin purkamaan ajatuksiani virtuaalipaperille, päällimmäisenä mielessäni pyöriikin vain harmistus siitä, että itselleni päivän ainoaksi hyväskäksi sallimani piirakka ei ollutkaan erityisen hyvää.

Tuttavani ilmoitti naamakirjastatuksessaan potevansa kesädeppistä. Sitäköhän tämä on? Kun elohopea kipuaa yli kahdenkymmenen asteen, kaikki kansa vapautuu kuin taikaiskusta kaikista aineellisista ja henkisistä kahleistaan ja riemuitsee kesän tuomasta elon auvosta oikein olan takaa. Nauttia täytyykin sekä menneen että tulevan, loputtomalta tuntuvan talven edestä. Jotkut sen sijaan asettautuvat ehdoin tahdoin puuduttavan toimistotyön armoille ja vain haaveilevat suven suloista.

Taidanpa olla yksinkertaisesti loman tarpeessa. Koska opiskelija ei kuitenkaan vapaata päivää näe, on otettava ilo irti sieltä mistä se helpoimmin irtoaa. Tänään lähden tutustumaan Kierrätyskeskukseen, ehkäpä kahteenkin. Siellä sieluni lepää. Ja jälkeenpäin syödään varmaankin jätskit kesäkilojen uhallakin. Siellähän seisovat muuttolaatikot ja kesätenttikirjat kotona, nyt on kesä!

Saarnasin taannoin äidilleni hetkessä stressaamatta elämisestä. Täytynee näyttää esimerkkiä ja ottaa omasta neuvosta vaari.

Maailma on sun

Vietin viikonlopun kotikaupungissa pikkuveljen ylioppilasjuhlahumussa. Hienosti sujuneiden juhlien lämmin tunnelma tiivistyi tämän kesäisen laulun esitykseen. Taidan jo toistaa itseäni, mutta: oi kesä, oi nuoruus...

Kirjanmetsästystä

Olen metsästänyt tällaisia vanhoja, kauniskantisia kirjoja kissojen ja koirien kanssa. Tarvitsen niitä erääseen pikku sisustusprojektiin. Helsingistä en parin päivän etsimisenkään jälkeen löytänyt sopivia yksilöitä, mutta kun pääsin koluamaan kotikaupunkini kirppareita, tärppäsi heti. Lieneekö sitten syynä se, että tunnen kotiseudun kirpparit kuin omat taskuni, niin monta kertaa ne on tullut pengottua nurkasta nurkkaan. Vai ehkäpä se, että eräässäkin helsinkiläisessä antikvariaatissa uskalsi hädin tuskin jäseniään - saati sitten itse opuksia - liikutella, kun pelkäsi kattoon asti ulottuvien valtavien kirjapinojen vyöryvän niskaan. Talk about heavy literature...

Olen näihin löytöihini erittäin tyytyväinen. Toivottavasti pääsen paljastamaan projektin lopputuloksen jo ensi viikolla.

What a beautiful morning

Tänään heräsin sälekaihtimien raoista kurkistavan auringon säteisiin ja tunsin itseni välittömästi pirteäksi ja innostuneeksi. No hyvä on, kyllä heräämiseeni vaadittiin oikeastaan herätyskellon toistuvia ujelluksia, mutta ikkunasta pilkottavan upean kesäisen maiseman ansiosta tunsin itseni paljon vähemmän väsyneeksi kuin mitä yöunieni pituuden huomioon ottaen olisi voinut odottaa.

Töihin polkiessani päässäni alkoi soida tämän biisin kertosäe. Muuten bändi ja biisi ovat hieman liian ysäripoppistyylisiä makuuni, mutta eikö kertsi vain tiivistäkin hienosti tällaisen kepeän kesäpäivän iloisen tunnelman? Olo on kuin linnunmaidossa kelluisi.