Lauantai ja sunnuntai: vähemmän puhetta, enemmän toimintaa

Kotiviikon loppurutistus sujui mukavasti ja sain tehtyäkin yhtä sun toista. Otsikko tosin valehtelee hieman, sillä minun puhelahjoillani puheen määrä on aina vakio. Viikonloppuna ehdin kuitenkin toimia pälpättäessäni enemmän kuin arkiviikon aikana. Silti ehdin myös nauttia kesäisestä viikonlopusta. Kyllä viikonloput ovat ihania, eikö totta?

Sisustaminen lipsui myös viikonloppuna hieman shoppailun puolelle. Hankinnat olivat kuitenkin tarpeellisia, käytettyjä ja edullisia. Ekologisen shoppailun määritelmä. Löysin Hietsun torikirppikseltä etsimäni retrot, muoviset salaattiottimet sekä yhteensopivat lasinaluset, joita voi myös käyttää matalina tarjoiluastioina. Olipa muuten mukavaa bongata myyntipöytä, joka notkui kiinnostavaa ja haluttua retrotavaraa, mutta jonka hinnat olivat silti kohtuulliset. Mielestäni Hietsun imago on luisumassa ylihinnoitellun keräilytavaran ja muun ökykaman tyyssijaksi, mikä ei ole kirpputorin tarkoitus. On ikävää, kun ei edes uskalla kysyä hintoja sydänkohtauksen pelossa. Nyt pulitin löydöistäni yhteensä vitosen, mikä oli mielestäni varsin edullinen summa.

Shoppailun lisäksi ripustimme pari taulua, jotka ovat jo tovin etsineet paikkaansa. Ylempi on kotikapunkini hienon teatteriesityksen juliste muutaman vuoden takaa, ja alempi hauska kirpputorilta ostamani vanha koulutaulu. Rakastan molempien värimaailmaa.

Kotiviikkoon sopivasta toiminnasta kävivät myös tiskivuoren valloitus, kirjahyllyn siirtely, kissankarvoja erittäin tehokkaasti puoleensa vetävän maton imurointi, pyykin pesu sekä olohuoneen valaistuksesta päättäminen. Vähemmän hohdokasta interiööridesignia, mutta tuikitarpeellinen osa kokonaisuuden muodostamista ja ylläpitoa. Annos realismia siis tähänkin viikkoon, vaikka ihmemaassa ollaankin. Näin saatiin kotiviikko onnellisesti päätökseen. Onneksi sisustaminen ei kuitenkaan lopu koskaan.

No-brainer

Täydellisen kesäpiknikin ainekset: toissailtaisen kiinalaisen jämät, puistonpenkki, auringonpaistetta ja parasta mahdollista seuraa. Kylläpä spontaanit lounaspikniktreffit piristivät tänään työpäivää mukavasti. Eikä haittaa vaikka venyi vähän varsinaisen lounasajan ylikin. Pitäähän auringosta nauttia kun sitä on tarjolla.

Töiden jälkeen pitikin sitten päättää, viettäisinkö loppuillan luku- vai aurinkolasit nenällä. Hmm, vaikea valinta... No ei vaan, tämä oli niin sanottu no-brainer. Niinkuin kesä muutenkin. Tänään nautin aurinkoisesta kesäsäästä täysin siemauksin. Enkä malttanut olla hankkimatta kokoelmiini yhtä uutta aurinkolasiparia kirpparilta. Ehkäpä saan optimismillani taiottua aurinkoista säätä myös juhannusviikonlopulle.

Kirjanmetsästystä

Olen metsästänyt tällaisia vanhoja, kauniskantisia kirjoja kissojen ja koirien kanssa. Tarvitsen niitä erääseen pikku sisustusprojektiin. Helsingistä en parin päivän etsimisenkään jälkeen löytänyt sopivia yksilöitä, mutta kun pääsin koluamaan kotikaupunkini kirppareita, tärppäsi heti. Lieneekö sitten syynä se, että tunnen kotiseudun kirpparit kuin omat taskuni, niin monta kertaa ne on tullut pengottua nurkasta nurkkaan. Vai ehkäpä se, että eräässäkin helsinkiläisessä antikvariaatissa uskalsi hädin tuskin jäseniään - saati sitten itse opuksia - liikutella, kun pelkäsi kattoon asti ulottuvien valtavien kirjapinojen vyöryvän niskaan. Talk about heavy literature...

Olen näihin löytöihini erittäin tyytyväinen. Toivottavasti pääsen paljastamaan projektin lopputuloksen jo ensi viikolla.

Se oikea nahkatakki

Olen etsinyt sitä vuosia. En suostunut tyytymään muuta kuin täydelliseen. Mielessäni kuvittelin samaan aikaan särmikkään ja rennon, tumman yksilön ja saatoin tuntea sen kauniisti patinoituneen pinnan suloisen pehmeyden ihollani.

Pitkän ja uuvuttavan etsintäni aikana olen katsastanut loputtomalta tuntuneen määrän ehdokkaita, sovittanut lukuisia ja kokeillut lyöttäytyä yhteen useiden kanssa. Lupaavatkin suhteet ovat kuitenkin kariutuneet, kun olen huomannut hairahtuneeni vääränlaiseen.

Välillä jo luovutin ja alistuin ajatukselle siitä, etteivät nahkatakit ole minua varten. Tänä keväänä olen kuitenkin jälleen tuntenut kaipaavani kipeästi luotettavaa kumppania, joka sopii aina ja kaiken kanssa. Tarvitsin nahkatakin, pikaisesti.

Nyt uskon etsintäni viimein päättyneen. Löysin nahkatakkini UFFin viiden euron päiviltä, käytettynä ja patinoituneena kuten olin toivonutkin. Uutta en olisi huolinut, ne ovat mielestäni persoonattomia eikä nahan alkuperästä ja sen luovuttaneen eläimen kohtelusta usein ole tietoa. Tekonahka puolestaan hiostaa eikä ole yhtä laadukasta kuin aito nahka. Kirpputorilta voi lisäksi löytää erikoisen mallin, jolla pukeutumiseen saa hauskuutta. Minulle nahkatakki ei ole turhan vakavasti otettava pukine, vaan jotain jonka ympärille saa rakennettua rennon keväisen rokkimimmityylin ja joka lisää ripauksen tiukkaa asennetta myös kesäisiin kukkamekkoihin.

Minusta tuntuu että tämä nahkatakki on se oikea: musta, kypsän ikäinen kotimainen, pusakkamainen muttei liian lyhyt, persoonallinen ja hauska eikä liian trendikäs. Toivottavasti liitostamme tulee tiivis ja kestävä. Nyt minulla on kasassa haaveilemani kevätunivormun tärkeimmät osaset. Kevättyylistäni toivottavasti lisää myöhemmin, kun minulla on varaa hankkia puuttuva osa kruunaamaan lookini.

Tutkimusmatkailua

Vietettyäni muutaman päivän laatuaikaa (edelleen enimmäkseen purkamattomien) muuttolaatikoiden kanssa uudessa kodissani, päätin lähteä tuulettumaan tutustumalla lähemmin uuteen ympäristööni. Löytöretki lähikauppaan ja lähimmälle ratikkapysäkille poikikin oikean onnenkantamoisen.

Löysin kirpputorin - oman kotikatuni varrelta! Parempaa mestaa (huomatkaa omaksumani uusi kotiseutuslangi-ilmaus) en olisi voinut naapurustooni toivoa. Löytöni päihitti sijainnissa jopa yllättävän läheisen Siwan. Edellisenä päivänä oli tuntunut siltä, että olin päätynyt ison kaupungin laitamille ei-kenenkään-maalle, jonka merkittävimmät maamerkit ovat huoltoasema ja hautaustoimisto. Kurkistus kirpparikellariin vakuutti minut siitä, että olin tismalleen oikeassa paikassa.

 



Kirpputori oli juuri mieleiseni, etten sanoisi kirpputorien aatelia. Tuntui kuin olisin astunut asvaltoidulta kadulta toiseen aikaan tai ulottuvuuteen. Mieleni ainakin kohosi aivan uusiin sfääreihin, kun näin kellarillisen kaikkea ihanaa suloisena sekamelskana. Peltipurkkeja, vanhoja astioita, isoäidinaikaisia verhokankaita, vedettäviä herätyskelloja kirkkaissa väreissä, vaatteita, nappeja, levyjä... Tällaisia paikkoja minä kutsun nimenomaan kirpputoreiksi. Niissä kursailematta penkomalla ja antaumuksella hypistelemällä tekee parhaat löydöt. Minä löysin muun muassa tämän erittäin viehättävän, ilmeisesti Arabian 20-30-luvun kulhon. Minusta on näköjään tullut oikea kulhonmetsästäjä.

Naapurustoni osoittautui muutenkin oikein viehättäväksi. Kirpparin täti neuvoi ystävällisesti minulle tien etsimälleni ratikkapysäkille ja läheiselle ostarille. Vilkas ostari henki omanlaistaan urbaania lähiötunnelmaa ostariteineineen kaikkineen.

Kerrostalojen keskellä nökötti kaunis omakotitalo, joka poikkesi hauskasti maisemasta. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Erään pihan narsissit uhkuivat kevättä.

Tutkimusmatkani antoi minulle uutta energiaa. Kotona innostuin puunaamaan keittiötä. Lautasia en edelleenkään löytänyt, mutta dyykkaamani vanha vaaka oli kaivettava esiin kunniapaikalle.

Kaksin aina kaunihimpi

Viime aikoina olen blogissani pohtinut syntyjä syviä. Sellaista se on ison elämänmuutoksen alla. Jottei homma äityisi liian vakavaksi, on aika antautua ihanalle hömpälle.

Saanko esitellä mahtavan kirpputorilöytöni!

Olen jo kauan metsästänyt vanhaa jalkalamppua, mieluiten punaisena tai keltaisena. Valioyksilöitä näkee silloin tällöin antiikkikaupoissa tai huuto.netissä, mutta pyyntihinnat hirvittävät. Viime viikolla törmäsin tähän vanhaan Livalin jalkalamppuun paikallisella pikku kirpparilla. Sen nähdessäni sydämeni löi yhden ylimääräisen lyönnin. En ollut uskoa silmiäni, kun katsoin hintalappua: 6,50 euroa! Kaikki metallinen ja kirkkaanpunainen vetää minua puoleensa selittämättömällä voimalla. Uskomaton löytö siis!

Kokemukseni mukaan epäonni tuppaa kasaantumaan. Sama pätee näköjään myös hyvään tuuriin. Eipä aikaakaan, kun löysimme äitini kanssa toiselta kirpparilta tämän kaksiosaisen vanhan lamppukaunottaren, edullisesti senkin. Kyllä nyt on tulevan kämpän valaistus kunnossa.

Mustavalkoista

Sisustusintoni on ottanut vallan, eikä vähiten siksi, että olemme löytäneet asunnon Helsingistä! En millään malttaisi odottaa että pääsen laittamaan uutta kotiamme!

Lehden kuva Deko 9/10

Selailen nyt jatkuvasti kuvia viimevuotisen sisustuslehden luottokodistani, jonka mustavalkoinen värimaailma ja vintagekalusteet jaksavat viehättää yhä uudelleen.

Inspiroidun kausittain milloin mistäkin, ja nyt on menossa graafinen, mustavalkoinen kausi. Tämänhetkinen vuokrakotimme edustaa enemmän modernia mummolatyyliä keittiön kukkatapetteineen, mutta olen pikkuhiljaa alkanut hamstrata mustavalkoisia esineitä, joista teen asetelmia. Hallittujen nurkkauksien tuijottelu on terapeuttista tässä kaoottisessa maailmassa. Keittiön nurkan asetelma lähti muotoutumaan antiikkiliikkeestä ostamani Arabian tarjottimen ihanan kuvion pohjalta. Löysin kirpputorilta Arabian mustavalkoraidallisen kukkaruukun, josta tuli mainio ruokailuvälineiden kuivaustelineen kaunistus. Vanha vedenkeitin löytyi myös kirpparilta ja toimii kuin - no, kone!

Vanha sairaalapöytä tuo keittiöön myöskin viime aikoina kaipaamaani keltaista. Alemmalla tasolla on Arabian vanha Kehäkukka-kulho, johon kiteytyy tämänhetkinen unelmieni väriskaala: graafista, ohutta mustaa kuviota valkoisella pohjalla, maustettuna ripauksella keltaista.

Huomasin mustavalkoisen kauteni ilmeisyyden kun taannoin tarkastelin kirpparikierroksen saalista. Se kiinnosti myös mörköämme - joka sekin sopii värimaailmaan!

Myin kirpputorilla käyttämättä jääneen mahtavan erikoisen valkoisen vintagenahkatakin, jonka graafinen logo oli pakko kuvata muistoksi.

Mustavalkoinen, täyspitkä vintagemekko on helmilöytöni parin vuoden takaa. Ajattelin ripustaa sen tähän tapaan vaatekaapin oveen sitten uudessa makuuhuoneessamme, sisustuselementiksi. Kynttilänjalat asettelen viehkosti ikkunalaudalle, joka oli ehdoton vaatimukseni uuden asunnon suhteen, sillä siinä kissojen on hyvä köllötellä ja katsella ulos. Noin kuukauden kuluttua täällä nähtäneen kuvia uusista maisemista. Ihanaa!



Feelin' blue

Katselin edellisen postaukseni kuvia ja totesin jälleen jo aiemmin huomaamani seikan. Nyt se on myönnettävä: ne ovat sinisiä! Kaikki ottamani kuvat ovat sinisiä!! Miksi, oi miksi? Onko se talven kelmeä valo? Vaiko olemattomat valokuvaustaitoni? Olisiko sillä jotakin tekemistä asian kanssa, että innostun aina kuvaamaan (kuten tekemään kaikkea muutakin) yön pimempinä tunteina?

Sininen on inhokkivärini. Minulla oli lapsena pitkä sininen kausi ja sain ilmeisesti väristä yliannostuksen. Mieheni mummin mielestä ruskeasilmäiset eivät voi pitää sinisestä, ja päinvastoin. Minun kohdallani hän on oikeassa.

Siitä huolimatta en voinut taannoin olla pelastamatta kotiini kirpputorilta löytämääni upean syvän sinistä villapeittoa. Kuva ei tietenkään tee sen loistolle oikeutta!

Nojatuolikaunotar



Nyt tämä nojatuolikaunotar viimein nököttää asunnossamme. Mies moitti minua kun raahaan kotiin lisää muutettavaa tavaraa, mutta eihän tätä voinut vastustaa! Kiitos äidille, jolta tuoli sai kyydin kotiin.



Tuoli koekäytössä uudessa ympäristössään. Toinen koristetyynyistä on kissa, kaikki muu kyvassa näkyvä kirpparilta.



Second breakfast

En ole pitkään aikaan ehtinyt syödä kunnollista aamiaista. Kyllä, olen yksi niistä jotka vitkuttelevat herätessä niin kauan kuin mahdollista. Aion kuitenkin parantaa tapani. Tänään paikkasin banaaniaamiaiseni heppoisuutta nauttimalla aurinkoisen keltaista munakasta "toisena aamiaisena", kuten hobitit Tarussa sormusten herrasta.



Auinkoa myös vanhoissa Arabian astioissa. En malttanut olla lavastamatta äidiltäni saamaani ihanaa kuppia mukaan otokseen, vaikken siitä oikeastaan juonutkaan.



Kuka hankkii heräteostoksena nojatuolin?!

Siis kuka yhtä köyhä kuin minä tämänhetkisellä opiskelijan budjetillani?? Noh, nojatuoli oli tietenkin kirpputorilta ja maksoi vain parikymppiä. Siis tuplasti enemmän kuin helmilöytö kirpparisohvamme, muistutti armas avomieheni!

Muutto lähenee uhkaavasti, vaikka kaikki onkin vielä aivan auki ja konkreettisestikin levällään. Aion käyttää tilaisuuden hyväkseni ja karsia elämästäni kaiken turhan materian voidakseni aloittaa puhtaalta pöydältä - tai lattialta ja seinistä - sitten muutettuani. Niinpä yritän olla järkevä ja hillitä löytöjen hamstraamistaipumuksiani.

Mutta oivoi kuinka vaikeaa on kahlita villinä laukkaava mieli, joka jo niin innokkaasti sisustaa tulevaa kotia (josta ei toistaiseksi ole mitään tietoa). Sehän on kuin leikkaisi muuttolinnulta siivet! Sitä paitsi en voi välttää kirpputoreja koska olen reippaana tyttönä vuokrannut myyntipöydän jossa hankkiudun eroon ylimääräisestä romppeesta samalla tienaten. Nerokasta!

Tai sitten ei, eilenhän se taas tuli todistettua. Mutta on se tuoli niin hieno! Minua on pitkään harmittanut se, että olen joutunut jättämään toinen toistaan ihanampia vanhoja nojatuolikaunottaria ostamatta, koska meille ei mahdu sohvan lisäksi yhtäkään istuinkalustetta. Eilinen heräteostos oli siis vain ajan kysymys. Koska tuoli odottaa vielä noutamistaan, kuvaan sen myöhemmin.

Sillä välin voitte ihastella samalla reissulla hankkimaani hattua, upea sekin eikös?

En halua blogini olevan kulutuskaatopaikka jonne kuvaan ostoksen toisensa perään, olkoonkin että ne ovat suurimmaksi osaksi kirpputoreilta ja että kierrätän käytettyä tavaraa jatkuvasti etsiessäni niitä täydellisiä helmiä. Nyt kuitenkin raportoin upeasta löydöstäni. Jatkossakin tulen varmasti kirjoittamaan paljon kirpputorivimmassa tekemistäni ostoksista. Samalla yritän kuitenkin opetella kuluttamaan jatkuvasti vastuullisemmin  - ja vähemmän. Kierrätys kunniaan!