Ratikassa

Ratikkamatkat ovat yksi suosikkiasioistani Helsingissä. Bussissa kärsin lievästä pahoinvoinnista, ellen istu aivan edessä tuijotellen etuikkunasta häämöttävään horisonttiin. Metro puolestaan on pimeä ja aavistuksen pelottava paikka. Ratikka kolistelee menemään tasaisen rauhoittavasti. Sen liikkeet myötäilevät teiden mutkia ja etenemistahti on varma. Maisemat antavat monipuolisen koostekuvan urbaanista ympäristöstä. Ikkunoista vilahtelee erivärisiä kerrostaloja erkkereineen ja parvekkeineen, toinen toisensa perään.

Hetkellisesti voi päästä seuraamaan yksittäisen kaupunkilaisen arkea. Ratikan rinnalla etenee pyöräilijä, joka polkee rytmikkäästi kuulokkeista soivan musiikin tahtiin. Musiikin voi melkein kuulla, ja on kuin välissämme ei olisikaan lasia. Tarkkaavaisena taluttajansa reittiä nuuskivan koiran valppauden voi tuntea ja nuuskutuksen kuulla. Lähikaupasta mehujään kanssa hypähtelevän lapsen into tarttuu ja huomaan nuolaisevani huuliani maistaen mehujään raikkauden. Kaupungin katuja elämänsä tallanneelta näyttävän harmaapäisen vanhuksen ryppyisiltä kasvoilta kuvastuu jotain kiehtovaa. Viisautta? Kokemusta?

Oma ratikkareittini on juuri sopivan pituinen, jotta sen aikana ehtii rentoutua muttei muuttua kärsimättömäksi. Vaikka taitan tuon matkan monta kertaa viikossa, näen ainakin vielä aina jotain uutta. Parasta on kuunnella matkatoverien keskusteluja. Muun muassa tämä ykskantaan lausuttu kommentti herätti mielenkiintoni ja sai hymyn kohoamaan huulilleni

Nainen toiselle: Ai, sitäkö sä tarkoitit? Kas kun mä taas tarkoitin ihan sitä mitä mä sanoin.

Voisin istuskella ratikassa tuntikausia ja kierrellä kaupunkia.

Tutkimusmatkailua

Vietettyäni muutaman päivän laatuaikaa (edelleen enimmäkseen purkamattomien) muuttolaatikoiden kanssa uudessa kodissani, päätin lähteä tuulettumaan tutustumalla lähemmin uuteen ympäristööni. Löytöretki lähikauppaan ja lähimmälle ratikkapysäkille poikikin oikean onnenkantamoisen.

Löysin kirpputorin - oman kotikatuni varrelta! Parempaa mestaa (huomatkaa omaksumani uusi kotiseutuslangi-ilmaus) en olisi voinut naapurustooni toivoa. Löytöni päihitti sijainnissa jopa yllättävän läheisen Siwan. Edellisenä päivänä oli tuntunut siltä, että olin päätynyt ison kaupungin laitamille ei-kenenkään-maalle, jonka merkittävimmät maamerkit ovat huoltoasema ja hautaustoimisto. Kurkistus kirpparikellariin vakuutti minut siitä, että olin tismalleen oikeassa paikassa.

 



Kirpputori oli juuri mieleiseni, etten sanoisi kirpputorien aatelia. Tuntui kuin olisin astunut asvaltoidulta kadulta toiseen aikaan tai ulottuvuuteen. Mieleni ainakin kohosi aivan uusiin sfääreihin, kun näin kellarillisen kaikkea ihanaa suloisena sekamelskana. Peltipurkkeja, vanhoja astioita, isoäidinaikaisia verhokankaita, vedettäviä herätyskelloja kirkkaissa väreissä, vaatteita, nappeja, levyjä... Tällaisia paikkoja minä kutsun nimenomaan kirpputoreiksi. Niissä kursailematta penkomalla ja antaumuksella hypistelemällä tekee parhaat löydöt. Minä löysin muun muassa tämän erittäin viehättävän, ilmeisesti Arabian 20-30-luvun kulhon. Minusta on näköjään tullut oikea kulhonmetsästäjä.

Naapurustoni osoittautui muutenkin oikein viehättäväksi. Kirpparin täti neuvoi ystävällisesti minulle tien etsimälleni ratikkapysäkille ja läheiselle ostarille. Vilkas ostari henki omanlaistaan urbaania lähiötunnelmaa ostariteineineen kaikkineen.

Kerrostalojen keskellä nökötti kaunis omakotitalo, joka poikkesi hauskasti maisemasta. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Erään pihan narsissit uhkuivat kevättä.

Tutkimusmatkani antoi minulle uutta energiaa. Kotona innostuin puunaamaan keittiötä. Lautasia en edelleenkään löytänyt, mutta dyykkaamani vanha vaaka oli kaivettava esiin kunniapaikalle.