Uusi elämä

NYT alkoi uusi terveellisempi elämä! Päätös syntyi viime yönä kun kieriskelin sängyssä yltäpäältä tuskanhiessä sokeriähkypäivän jälkeen.

Mitä tapahtui "hyvästä ruuasta kiireettä nauttimiselle"? Kuten niin monesti ennenkin, ilta alkoi näissä aiotuissa ja yleisesti hyvien aikeiden merkeissä. Kunnes jossain vaiheessa nautiskelu riistäytyi käsistä, itsehillintä petti ja löysin itseni (omalta ja toisen) karkkipussilta.

Olen viime aikoina antautunut sokeriherkkujen vietäväksi aivan liian usein ja tainnut ajautua riippuvuustilaan. Kiireessä ja laiskuuden puuskassa kunnollisen ruoan valmistaminen on usein korvattu nopeilla ja helpoilla herkuilla. Eilinen oli pohjanoteeraus: söin aamupalaksi edellisen karkkipussin jämät, välipalaksi suklaata ja iltapalaksi irtokarkkia. Nyt riitti! On aika vieroittautua!

Mutta mikä tekee tästä uudesta alusta erityisen? Kuinkahan monena viikonloppuiltana olen vannonut aloittavani uuden elämän heti huomenna tai maanantaina? Pidän merkittävänä sitä, että tällä kertaa päätin aloittaa heti, vaikka se tarkoittikin laiskaa lauantai-iltaa ilman karkkipussia tai suklaalevyä - eli todellista haastetta.

Tänään olen jo kieltäytynyt äidin tarjoamista kutsuvan tuoksuisista kaurakekseistä ja kaupassa houkutelleesta lempparistani, salmiakkilakusta. Hyvä minä! Koska on lauantai ja tarkoitus rentoutua ja nauttia elämästä, sallin kuitenkin itselleni jälkkäriksi itse tehtyä hedelmärahkaa. Onhan siinä rasvaa, mutta myös hedelmiä ja vain hedelmäsokeria. Koska en ole ylipainoinen, on tavoitteenani lähinnä päästä irti sokerikoukusta. Rahkaakaan en kuitenkaan tänään syönyt nälkääni, vaan vasta ravitsevan soijarouhekeiton sulateltuani. Ei hassumpaa sekään. Tästä se lähtee - uusi elämä!

Perjantai

 





















Perjantaini kuvissa: rakkaan miehen tekemää katkarapupastaa nälän sammuttamiseen, karpalolonkeroa kyytipojaksi ja rentouttamaan, sisustuslehtiä haaveiluun ja kissoilta mallia laiskotteluun.

Rentouttavaa perjantai-iltaa!

Mac & Cheese

Viime perjantaina kokeilin äidin luona jenkkiläistyylisen juustomakaronilaatikon tekoa ja suuri juustonystävä minussa kiljahteli riemusta kun pääsin maistamaan lopputulosta. Hyvä seura ja punaviini kruunasivat aterian. Yleensä suosin valkoviiniä, mutta tällä kertaa päätin testata punkkua, kun löysimme vanhaa huonettani siivotessamme seitsemän vuotta sitten lahjaksi saamani pullon pölyn seasta. Korkkasimme pullon hihitellen ja maistelimme viiniä epäilevinä, mutta ei siinä mitään vikaa ollut. Taidanpa ottaa viime perjantain ihanasta illallisesta mallia ja aloittaa tämänkin viikonlopun hyvästä ruoasta kiireettä nauttien.



 

Tässä resepti, jonka olen aikoinaan poiminut talteen Olivia-lehdestä. Suosittelen lämpimästi!

Maalaisjuustomakaroni

6-8 annosta

500 g täysjyvämakaroneja

vettä, suolaa, rypsiöljyä

Kastike:

350 g gruyèrejuustoa

225 g voimakasta cheddarjuustoa

1 l kevytmaitoa

100 g vähäsuolaista voita

1 dl vehnäjauhoja

½ tl vastajauhettua mustapippuria

5 viipaletta raastettua vaalea leipää

1. Keitä makaronit suolalla ja öljyllä maustetussa vedessä melkein kypsiksi ja valuta siivilässä. Apukokkini öljysi vasta valutettuaan ja näköjään niinkin onnistui.

2. Raasta juustot karkeaksi raasteeksi. Kuumenna maito kattilassa. Sulata 80 g voita isossa noin neljän litran kattilassa. Lisää vehnäjauhot. Itse käytin laktoositonta maitoa ja täysjyvävehnäjauhoja. Kypsennä sekoitellen pari minuuttia.

3. Lisää kuumaa maitoa pienissä erissä koko ajan sekoittaen, kunnes seoksesta tulee tasaista ja paksuhkoa. Lisää juustoraasteet.

4. Mausta suolalla, mustapippurilla (ja muskottipähkinällä). Minä jätin pähkinän allergiani takia kokonaan pois ja maukasta oli silti. Sekoita joukkoon valutetut makaronit ja kaada seos voideltuun kolmen litran uunivuokaan.

5. Sekoita loput voista karkeaksi raastettuihin leivänmuruihin. Ripottele seos makaronivuoan pinnalle. Me käytimme margariinia, koska voi pääsi loppumaan ennen aikojaan. Kauraleipä toimi loistavasti ja maistui ihanan rapsakalta ruskistuttuaan!

6. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 30-35 minuuttia, kunnes makaronit ja kuorrutus ovat pinnalta kauniin ruskeita.

Perhe on paras

Voi maanantai. Päivän haasteet eivät lainkaan houkutelleet kun aamupäivällä kahlasin loskassa yhtä aikaa paistuen kuumana helottavan auringon alla ja väristen tuulen kylmyydestä. Nyt on koittanut se aika keväästä jolloin talvivaatteet alkavat tuntua auttamattoman kömpelöiltä eikä lumien sulamista malttaisi enää odottaa, vaikka kirkas auringonpaiste saakin aikaan päänsäryn toisensa jälkeen. Voi maaliskuu...

Iltapäivän haasteena oli kuskata viikonlopun aikana raivatulta vintiltä kertyneet turhat roinat lahjoituksina kirpputoreille ja turhina hyötykäyttöasemalle. Perheenjäsenten avulla selvisimme urakasta. Kiitos kaunis - mitä tekisimmekään ilman teitä rakkaita! Toivottavasti muutto sujuu aikanaan yhtä sulavasti.

Mennyt viikonloppu vietettiin sekin viihtyisästi perheen parissa. Perjantaina testasimme uutta ihanaa reseptiä ja nautimme hyvästä ruoasta. Kyseisestä reseptistä lisää myöhemmin; kuvassa hieman esimakua. Näillä viikonlopputunnelmilla jaksaa taas yhden kiireisen viikon. Aurinkoista viikkoa kaikille!

Tofua!

Eilinen tofupäivä meni minulta ohi; söin väsyneenä ja kiireessä pakastepizzaa ja salmiakkilakua. Makuelämyksessä ei huomautettavaa, mutta terveellisyydessä ja ravitsevuudessa kylläkin. Ainakin tätä reseptiä täytyy ehdottomasti testata lähitulevaisuudessa!

Jos joku joskus lukee tätä blogia ja törmää tähän merkintään, saa mielellään heittää vastaavanlaisia reseptivinkkejä kommenttiboksiin!


Kuva HS.fi




Nojatuolikaunotar



Nyt tämä nojatuolikaunotar viimein nököttää asunnossamme. Mies moitti minua kun raahaan kotiin lisää muutettavaa tavaraa, mutta eihän tätä voinut vastustaa! Kiitos äidille, jolta tuoli sai kyydin kotiin.



Tuoli koekäytössä uudessa ympäristössään. Toinen koristetyynyistä on kissa, kaikki muu kyvassa näkyvä kirpparilta.



Second breakfast

En ole pitkään aikaan ehtinyt syödä kunnollista aamiaista. Kyllä, olen yksi niistä jotka vitkuttelevat herätessä niin kauan kuin mahdollista. Aion kuitenkin parantaa tapani. Tänään paikkasin banaaniaamiaiseni heppoisuutta nauttimalla aurinkoisen keltaista munakasta "toisena aamiaisena", kuten hobitit Tarussa sormusten herrasta.



Auinkoa myös vanhoissa Arabian astioissa. En malttanut olla lavastamatta äidiltäni saamaani ihanaa kuppia mukaan otokseen, vaikken siitä oikeastaan juonutkaan.



Kevättä rinnassa

Tämä päivä ei käynnistynyt hyvin. Heräsin väsyneenä ja liian myöhään nyhvättyäni puoli yötä blogimaailmassa. Raastoin luuni sängystä kirpakkaan ulkoilmaan vain todetakseni, että olin lähtenyt liikkeelle aivan turhaan, sillä työkeikkani oli peruttu. Menin lähikauppaan ilman rahaa. Pakkanen kohmetti kasvoni ja salaatinlehteni.

Silti aamu oli tähänastisen viikkoni paras. Lopenuupunut bloggaajakin virkistyy kuin taikaiskusta, kun huomaa ihastella kevätaurinkoa. Myös iloiset ihmiset piristävät päivää. Täytyy kyllä sanoa - silläkin uhalla, että kuulostan lähikauppojen mainostajalta - etten mistään hinnasta vaihtaisi yllättävän lähellä sijaitsevaa lähikauppaani ja sen ystävällismielisiä myyjiä minkään supermarketin megajonoihin. Toivottavasti ei tarvitsekaan.




Keväinen valoilmiö rapussa.


Kotimatkalla haistoin entisen ala-asteeni (niin niitä taannoin kutsuttiin) ruokalasta tulvivan makkarakeiton tuoksun ja nostalginen liikutus läikähti sisälläni. Vaikka olen jo vuosikymmenen ajan ollut kasvissyöjä, enkä makkarakeitosta ikinä suuremmin piitannutkaan. Taitaa olla kevättä rinnassa.

Kuka hankkii heräteostoksena nojatuolin?!

Siis kuka yhtä köyhä kuin minä tämänhetkisellä opiskelijan budjetillani?? Noh, nojatuoli oli tietenkin kirpputorilta ja maksoi vain parikymppiä. Siis tuplasti enemmän kuin helmilöytö kirpparisohvamme, muistutti armas avomieheni!

Muutto lähenee uhkaavasti, vaikka kaikki onkin vielä aivan auki ja konkreettisestikin levällään. Aion käyttää tilaisuuden hyväkseni ja karsia elämästäni kaiken turhan materian voidakseni aloittaa puhtaalta pöydältä - tai lattialta ja seinistä - sitten muutettuani. Niinpä yritän olla järkevä ja hillitä löytöjen hamstraamistaipumuksiani.

Mutta oivoi kuinka vaikeaa on kahlita villinä laukkaava mieli, joka jo niin innokkaasti sisustaa tulevaa kotia (josta ei toistaiseksi ole mitään tietoa). Sehän on kuin leikkaisi muuttolinnulta siivet! Sitä paitsi en voi välttää kirpputoreja koska olen reippaana tyttönä vuokrannut myyntipöydän jossa hankkiudun eroon ylimääräisestä romppeesta samalla tienaten. Nerokasta!

Tai sitten ei, eilenhän se taas tuli todistettua. Mutta on se tuoli niin hieno! Minua on pitkään harmittanut se, että olen joutunut jättämään toinen toistaan ihanampia vanhoja nojatuolikaunottaria ostamatta, koska meille ei mahdu sohvan lisäksi yhtäkään istuinkalustetta. Eilinen heräteostos oli siis vain ajan kysymys. Koska tuoli odottaa vielä noutamistaan, kuvaan sen myöhemmin.

Sillä välin voitte ihastella samalla reissulla hankkimaani hattua, upea sekin eikös?

En halua blogini olevan kulutuskaatopaikka jonne kuvaan ostoksen toisensa perään, olkoonkin että ne ovat suurimmaksi osaksi kirpputoreilta ja että kierrätän käytettyä tavaraa jatkuvasti etsiessäni niitä täydellisiä helmiä. Nyt kuitenkin raportoin upeasta löydöstäni. Jatkossakin tulen varmasti kirjoittamaan paljon kirpputorivimmassa tekemistäni ostoksista. Samalla yritän kuitenkin opetella kuluttamaan jatkuvasti vastuullisemmin  - ja vähemmän. Kierrätys kunniaan!

Muuttolintu

Suurin syy siihen, että uskallan nyt viimein perustaa oman blogin, on suuri elämänmuutos joka minua tänä keväänä odottaa. Olen muuttamassa kotikaupungistani pääkaupunkiseudulle ainakin seuraaviksi pariksi vuodeksi.

Muutto on iloinen ja jännittävä, mutta myös haikea asia. Kotikaupunkiin jäävät perheeni ja monet ystävät. Nyt on siis oivallinen aika aloittaa blogin pitäminen. Uskoakseni palaan jossakin vaiheessa kotikaupunkiini, mutta sillä välin kuulumisiani ja tempauksiani voi seurata täällä internetin ihmeellisessä maailmassa.

Lähitulevaisuudessa blogin sisältö tullee käsittelemään pitkälti muuttohässäkän iloja ja suruja. Paitsi muuttolaatikoiden pakkaamista ja purkamista, se tarkoittaa onneksi myös sisustamista, jolle sydämeni on viime aikoina muutenkin vahvasti sykkinyt. Olisiko jokin pesänrakennusvietti vallannut tämän kolmatta kymmenettään käyvän nuoren naisen?! Olen perinyt äidiltäni ehtymättömän innon kirpputorien kiertelemiseen ja löytöjen metsästämiseen, joten toivon että minua odottaa myös tulevassa kotikapungissani aarreaitta jos toinenkin!

Kuvissa tämänhetkisen kodin keittiötä. Projekti ikuista eka koti muistoksi on käynnissä, mutta etenee hitaasti, kun kuvaamista varten täytyy aina "lavastaa" siistejä nurkkia.

Tuuliviiri

Olen haudutellut ajatusta oman blogin perustamisesta noin vuoden. Olen aina kokenut kirjoittamisen luontevaksi itseilmaisun muodoksi ja haaveillut kirjailijan urastakin. Ainakin toistaiseksi opiskelen aivan muuta alaa, joten blogi voi toimia loistavana kanavana purkaa ajatuksiani.

Olen kuitenkin epäröinyt. Blogeja perustetaan kuin sieniä sateella. Miksen vain kirjoittaisi päiväkirjaa, kuten ennen tietokoneaikaakin tehtiin? Uskallanko edes jakaa ajatuksiani muille? Olenko tarpeeksi kiinnostava henkilö kirjoittamaan julkisesti? Nämä pelot voitti ajatus siitä, että ehkä minunkin blogimerkintäni voivat inspiroida paitsi itseäni, myös muita. Ehkä löydän blogini kautta uusia sielunsisaria tai -veljiä. Tässä valtavassa maailmassa, jossa kaikki on mahdollista ja jonka ääret ajoittain ahdistavatkin, on ihanaa tietää että joku ajattelee samoin kuin minä, tai ainakin ymmärtää.

Pitkään pohdin myös sitä, mistä kirjoittaisin. Ajattelin, että blogilla olisi oltava jokin teema. Mutta eihän tällainen tuuliviiri jaksa kauaa paneutua yhteen aiheeseen! Sitten totesin, että blogini tulee olemaan nimenomaan sitä varten, että saan innostua milloin mistäkin – halutessani vain yhden blogimerkinnän ajaksi. Kirjoitan itseni vuoksi, ja toivottavasti saan siinä sivussa jonkun muunkin innostumaan.

Olen päättänyt, että yksi ja sama blogi voi käsitellä koko elämän kirjoa, kaikkia sen iloja ja suruja, vakavasti ja huumorilla (tai sarkastisesti, niinkuin minun tapauksessani). Kysehän on kuitenkin vain yhdestä piskuisesta ihmiselämästä. Miksi ihmisen pitäisi perustaa oma blogi kullekin aiheelle? Eikö sama tyyppi voi yhtenä päivänä julkaista rakeisia kuvia mitättömistä kirpputorilöydöistään ja seuraavana kommentoida argumentoivasti ydinoimapolitiikkaa? Toki uskottavuus voi kärsiä. Tämä pelko on minullakin. Olkoon siis tämän blogin ylevänä taustatavoitteena karistaa moiset ennakkoluulot ja tuoda esiin yhden nuoren naisen moniulotteisen persoonan koko kirjo.

Ensisijaisesti toivon onnistuvani tekemään tästä blogista iloisen paikan, jossa ihastellaan elämän ihanuuksia. Arkielämässä kun ei usein huomaa kiinnittää huomiota niihin pieniin iloihin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikki tunteet pitää voida elää täysillä, joten itkupotkuraivareitakin tulee aivan varmasti – tämä siis etukäteisvaroituksena! Tervetuloa Inkan ihmemaahan!