Tuuliviiri

Olen haudutellut ajatusta oman blogin perustamisesta noin vuoden. Olen aina kokenut kirjoittamisen luontevaksi itseilmaisun muodoksi ja haaveillut kirjailijan urastakin. Ainakin toistaiseksi opiskelen aivan muuta alaa, joten blogi voi toimia loistavana kanavana purkaa ajatuksiani.

Olen kuitenkin epäröinyt. Blogeja perustetaan kuin sieniä sateella. Miksen vain kirjoittaisi päiväkirjaa, kuten ennen tietokoneaikaakin tehtiin? Uskallanko edes jakaa ajatuksiani muille? Olenko tarpeeksi kiinnostava henkilö kirjoittamaan julkisesti? Nämä pelot voitti ajatus siitä, että ehkä minunkin blogimerkintäni voivat inspiroida paitsi itseäni, myös muita. Ehkä löydän blogini kautta uusia sielunsisaria tai -veljiä. Tässä valtavassa maailmassa, jossa kaikki on mahdollista ja jonka ääret ajoittain ahdistavatkin, on ihanaa tietää että joku ajattelee samoin kuin minä, tai ainakin ymmärtää.

Pitkään pohdin myös sitä, mistä kirjoittaisin. Ajattelin, että blogilla olisi oltava jokin teema. Mutta eihän tällainen tuuliviiri jaksa kauaa paneutua yhteen aiheeseen! Sitten totesin, että blogini tulee olemaan nimenomaan sitä varten, että saan innostua milloin mistäkin – halutessani vain yhden blogimerkinnän ajaksi. Kirjoitan itseni vuoksi, ja toivottavasti saan siinä sivussa jonkun muunkin innostumaan.

Olen päättänyt, että yksi ja sama blogi voi käsitellä koko elämän kirjoa, kaikkia sen iloja ja suruja, vakavasti ja huumorilla (tai sarkastisesti, niinkuin minun tapauksessani). Kysehän on kuitenkin vain yhdestä piskuisesta ihmiselämästä. Miksi ihmisen pitäisi perustaa oma blogi kullekin aiheelle? Eikö sama tyyppi voi yhtenä päivänä julkaista rakeisia kuvia mitättömistä kirpputorilöydöistään ja seuraavana kommentoida argumentoivasti ydinoimapolitiikkaa? Toki uskottavuus voi kärsiä. Tämä pelko on minullakin. Olkoon siis tämän blogin ylevänä taustatavoitteena karistaa moiset ennakkoluulot ja tuoda esiin yhden nuoren naisen moniulotteisen persoonan koko kirjo.

Ensisijaisesti toivon onnistuvani tekemään tästä blogista iloisen paikan, jossa ihastellaan elämän ihanuuksia. Arkielämässä kun ei usein huomaa kiinnittää huomiota niihin pieniin iloihin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikki tunteet pitää voida elää täysillä, joten itkupotkuraivareitakin tulee aivan varmasti – tämä siis etukäteisvaroituksena! Tervetuloa Inkan ihmemaahan!