Tukka hyvin, kaikki hyvin?

Hiukseni aiheuttavat minulle päänvaivaa. Kuten usein ennenkin, jahkailen kahden kampausvaihtoehdon välillä osaamatta päättää mitä teen. Viime syksynä tein rohkean päätöksen ja leikkautin pitkät hiukseni asteittain lyhyiksi. Olen ollut lyhyeen tukkaan todella tyytyväinen ja saanut siitä paljon positiivista palautetta. Retrohenkinen, pyöreänmallinen leikkaus on vaivaton, lyhyydestään huolimatta naisellisen pehmeä ja sopii graafisessa linjakkuudessaan erinomaisesti suoralle hiuslaadulleni. Lisäksi se tuo roppakaupalla asennetta pyöreisiin poskiini.

Hiusmalliani inspiroineen huippumalli Tao Okamoton  kuva on lainattu täältä.

Rohkeus kannatti, sillä löysin viimein persoonallisen ja toimivan hiusmallin. Miksi, oi, miksi siis haikailen nyt paluuta pitkiin kutreihin?!

Kuva: Stockholm Streetstyle

Lämpenevässä ilmastossa sileä kampaus ei enää pysykään muodossaan yhtä hyvin kuin talvella. Kesällä kaipaan hieman sekaista, boheemia hippi- tai rokkitukkaa. Kun viilettää työmatkansa fillarilla tukka putkella niinkuin minä, tuuli tuivertaa kuontalon taakse, halusi tai ei. Kesän kuumuudessa tuntuu helpottavalta, kun hiuksissa on sen verran pituutta että ne voi hetkessä haroa omalla viisipiikkisellä uuteen uskoon ja tietää näyttävänsä huolettoman huolitellulta.

Hikisissä tunnelmissa on myös ihanaa nostaa hiuspehko ylös. Haaveilen korkeaprofiilisesta suttunutturasta, joka on helppo kietaista kampaukseksi mihin tahansa tilaisuuteen ja joka toimii niin tylsien työasujen kuin laiskojen kesäkuteiden kruununa.

Kuva: Streethearts

Kun nyt pähkäilen pehkoni kanssa, näen kaupungin ihmisvilinässä vain perätysten keikkuvia hiusmalleja. Eräänä päivänä ratikassa ihastuin kampaukseen, jossa sykerön kietomiseen oli käytetty donitsia. Tuo 80-luvun kauhistuttava jäänne näytti niin hauskalta ja persoonalliselta, että ennustan sen tekevän tuotapikaa paluun ainakin omaan hiustentaltuttamisarsenaaliini. Olettaen tietysti, että tukkani on jossain vaiheessa niin pitkä, että siihen voi ylipäätään lisätä irtonaisia osia. Hassua, kuinka houkuttelevalta ajatus kaikenmaailman klipsujen ja kieputtimien taiteilusta omaan päähän nyt tuntuu, kun en todellisuudessa ikinä jaksa tehdä tukalleni mitään - pääasia että päässä pysyy.

Bongasin taannoin kaupungilla toisenkin nostalgisen hiustyylin: lettiponnarin. Lapsuudessa superpitkät hiukseni oli usein kieputettu pakettiin samaan tyyliin leikkipuistoissa temmeltäessä. Näppärää, näyttävää ja ehdottomasti nykypäivään ja aikuisikään soveltuvaa!

Tämä täältä

Lyhyen mallin muodossaan pitäminen tulee kalliiksi, mikä on dilemmani osatekijä. Luottokampaajani jäi sitä paitsi kotikaupunkiini satojen kilometrien päähän. Myös persoonallisuustekijä on olennainen. Kotikaupunkiani paremmin ajan hermolla olevassa Helsingissä lyhyt tukkani sulautuukin ajoittain massaan ja tuntuu ehkä siksi vähän kyllästyttävältä. Seksikkyysastekin on mielestäni kummassakin kampauksessa taattu, mutta eri tavalla. Pitkät kutrit viestivät vapaudesta ja vallattomuudesta, kun taas lyhyt malli korostaa vartalon naisellisuutta ja poskipäitä luomallaan kontrastilla.

Kuva täältä

Kuva: Evergreen garderobi

Todellisuudessahan vaihtoehtoni ovat tässä vaiheessa joko leikata tai antaa kasvaa. Hetken on tukka jo nyt muuttohässäkässä ja uuteen kaupunkiin asettuessa saanut olla rauhassa niin, että malli on muuttunut epämääräiseksi, mutta ihan hetkessä ei kunnon pituuksiin päästä. Mutta eipä jokin tuollainen välivaiheen polkkakaan olisi lainkaan hassumpi näin kesän korvilla...

Louise Brooks täältä