Äärimmäisen harvinainen tapahtuma: hyvä maanantaipäivä. Minua ilostuttavat vielä tuoreen elävinä väräjävät muistot rennosta viikonlopusta ja sunnuntai-illan inspiraatiosta. Valvoin myöhään puuhastellen ja kotia puunaten, yhdessä miehen kanssa, kissat jaloissa pyörimässä. Niin kotoisaa ja mukavaa. Yö on päivän parasta aikaa, sanon minä. Silti en ollut tavallista väsyneempi tänä aamuna. Mahtavaa!
Alunperin ohjelmassa oli vilkas viikonloppu kotiseudulle matkustamisen ja riehakkaiden serkuskestien merkeissä, mutta päätimme viime hetkellä hypätä kelkasta. Päätös osoittautui oikeaksi. Joskus on vain paras jäädä kotiin. Energia- ja suklaavarastot ladattuina maanantaikin näyttäytyy aivan toisenlaisena kuin yleensä. Pitkästä aikaa huomaan nauttia maanantain verkkaisuudesta. Arjen tempo on vielä hitaanlainen, vasta käynnistymässä. Maanantai on arkipäivistä armollisin, koska en odotakaan olevani täydessä vireessä. Ihanan leppoisaa.
Alkanut työviikko on lyhyt, mutta loppuviikko sitäkin hektisempi. Sitä ennen aion kerätä lisää voimia ja viettää iltaa suosikkieni, Sarah'n kesämökin ja Sinkkuelämän parissa. Helleaallon päätyttyä on autuaan luvallista nyhvätä kotisohvalla neljän seinän sisällä. Ehkäpä innostun jatkamaan myös kodin järjestelyä ja saan otettua muutamia kuviakin. Tai sitten en. Ei paineita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti